Jaa

Suomen Myyntimediat blogi

Suomen Myyntimediat tuottaa positiivisia asiakaskokemuksia

Tiistai 21.6.2022

Opaskoirayhdistyksen Valjaissa

Valjaissa_kansi2.jpg

Ilmoitusmyynnin organisoiminen on monesti lehtien pullonkaula. Siihen on vaikea löytää sitoutuneita ja ammattitaitoisia tekijöitä.

Tämän tietää myös Opaskoirayhdistyksen puheenjohtaja Mika Tolvanen. Yhdistyksen kolme kertaa vuodessa julkaiseman Valjaissa-lehden printtiversio jäisi tekemättä, jos ilmoitusmyyntiä ei olisi ulkoistettu Printmix Oy:lle ja Suomen Myyntimedioille, sanoo Tolvanen.

Tuottoisa järjestölehti kannattaa

Lehti tuottaa ilmoitusmyynnin ansiosta tällä hetkellä voittoa. Sen tähden yhdistys voi tarjota muun muassa opaskoirakoulutusta.

Juuri siitä syystä Valjaissa-lehden kustantaminen ulkoistettiin Printmixille, ja voimme itse keskittyä lehden sisältöön, iloitsee Tolvanen.

Ammattitaitoinen ilmoitusmyynti on usein paras vaihtoehto

Printmix Oy poikkeaa muista painotaloista edukseen, sillä se hoitaa myös haastavan ilmoitusmyynnin asiakkaan puolesta yhdessä Suomen Myyntimedioiden kanssa, kertoo Tolvanen.

Ilmoitusmyynti on haastavaa, muttei mahdotonta. Useissa tapauksissa Printmix ja Suomen Myyntimediat hoitavat avaimet käteen -periaatteella asiakkaalle koko lehden. Tämä käsittää lehden taiton, graafisen suunnittelun, mainosten teon, ilmoitusmyynnin ja postituksen. Vain vastuu lehden sisällöstä jää asiakkaalle, selvittää Printmix Oy:n toimitusjohtaja Mika-Matti Trogen.

Vammaisjalkapalloyhdistyksen Siipirikot

siipirikot.jpg


Printmix Oy tekee Siipirikot-lehteä Vammaisjalkapalloyhdistykselle ja Suomen Myyntimediat huolehtii lehden ilmoitusmyynnistä.

Lehti tuottaa ilmoitusmyynnin ansiosta tällä hetkellä yhdistykselle tuloja ja on näin tärkeä osa yhdistyksen toimintaa.

Lehden tuotoilla ylläpidetään CP-Jalkapallomaajoukkueen nuorten ja aikuisten toimintaa.
Tämä ei olisi mahdollista ilman ilmoitusmyynnistä tulevia tuloja, kertoo Suomen Vammaisjalkapallo ry:n Johannes Siikonen.

Printmixin ja CP-jalkapallomaajoukkueen yhteistyö on jatkunut vuodesta 2010. Printmixin toimitusjohtajasta, Mika-Matti Trogenista on hienoa, että Suomesta löytyy tämäntapainen yhdistys, joka puskee eteenpäin lajinsa parissa ilolla ja intohimolla. Uskon, että tämän tapaiseen yhteisöön kuuluminen on vammaisurheilijalle yksi elämän tärkeimpiä asioita, toteaa Mika-Matti Trogen.

Yhteydenotto

Mikäli tarvitset apua ilmoitusmyynnin kanssa, ole yhteydessä!


Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Printmix Oy:n blogissa. Kirjoituksen voit lukea tämän linkin kautta: https://bit.ly/3b4ogPH.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mika-matti trogen, printmix, mika trogen, printmix kokemuksia, printmix oy, suomen myyntimediat, metsek, paino, lehti, ilmoitusmyynti, kokemuksia, asiakaspalaute, lehti, järjestö, yhdistys, Mika-Matti, Trogen,