Jaa

Suomen Myyntimediat blogi

Viranomaisten yhteinen SM-turnaus järjestettiin jo 21. kerran

Torstai 3.10.2024 klo 9.13

WhatsApp_Image_2024-09-27_at_12.26.49_1.jpeg

Vantaalla järjestettii viranomaisten yhteinen beach volley –turnaunaus eli VIRVE Beach volley 2024 – turnaunaus 5. syyskuuta Hiekka.fi -sisähallissa.

Järjestyksessään nämä olivat jo 21. viranomaisten yhteiset kisat. Ensimmäinen turnaus järjestettiin Messilässä vuonna 2004 ja sen jälkeen turnaus on järjestetty Vaasassa, Eurassa, Hyvinkäällä, Porissa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Vantaalla. Osassa turnaus on järjestetty vain kerran ja osassa useita kertoja. Erityisesti Eura ja Jyväskylä ovat olleet mieluisia turnauspaikkakuntia ja siellä olemme pelanneet useita kertoja.

Turnaus pelattiin nyt neljättä kertaa peräkkäin loppukesästä sisähallissa. Olosuhteet hallissa ovat loistavat ja puitteet mukavalle turnaukselle muutenkin erinomaiset.

Osanottajia oli tällä kertaa poliisista, pelastuslaitoksesta, puolustusvoimista, rajavartiolaitokselta ja rikosseuraamuslaitokselta. Pelaajia oli kaikkiaan 62. Naisten kilpasarjassa kolme paria, miesten kilpasarjassa 9 paria ja kolmisin pelattavassa harrastesarjassa 10 joukkuetta.

Naisten kilpasarja

Sarjaan osallistui kolme poliisiparia, jotka kaikki pelasivat toisiaan vastaan. Tämän jälkeen kaksi parasta pelasivat loppuottelun. Loppuottelussa olivat vastakkain Sonja Snellman ja Vilma Ruuska sekä Jaana Kumpumäki ja Anne Verlin. Voittoon pelasivat Snellman ja Ruuska voittamalla loppuottelun erin 2-0 (21-11, 21-6). Alkulohkossa he voittivat niukasti keskinäisen pelin erin 2-1, joten voitto finaalissa oli kuitenkin odotettu. Pronssille pelasivat Sanna Lautamatti ja Jaana Pöppönen.

Miesten kilpasarja

Sarjaan osallistui yhdeksän paria, jotka pelasivat alkulohkon pelit kolmessa alkulohkossa. Alkulohkojen voittajiksi pelasivat parit Mikko Veijanen ja Jaakko Sointu, Antti Hyvönen ja Miikka Putkonen, Antti Leppänoro ja Kari Somppi. Nämä kolme paria voittivat myös puolivälierät ja selvittivät tiensä mitalipeleihin.

Voittoon pelasivat pelastuslaitoksen pari Hyvönen ja Putkonen, joille mestaruus oli jo toinen. He voittivat mitalipeleissä molemmat pelit erin 2-0. Hopealle pelasi pelastuslaitoksen Mikko Veijanen ja puolustusvoimien Jaakko Somppi, jotka voittivat rikosseuraamuslaitoksen parin Antti Leppänoro ja Kari Somppi erin 2-0.

Harrastesarja

Parhaimmillaan harrastesarjaan on osallistunut joukkueita vuonna 2006 Eurassa, jolloin mukana oli 37 joukkuetta. Tällä kertaa harrastesarjaan osallistui 10 joukkuetta. Joukkueista kaksi tuli puolustusvoimista ja kahdeksan poliisista. Ottelut aloitettiin pelaamalla kaksi alkulohkoa ja alkulohkojen jälkeen lohkojen voittajat PMH ja Olli & Boys pääsivät suoraan välieriin. Lohkojen kakkoset ja kolmoset pelasivat ristikkäisottelut pääsystä välieriin ja sinne selviytyivät Nokian hiekkasudet ja Tikkakosken pommittajat.

PMH ja Olli & Boys voittivat molemmat välieränsä. PMH otti selkeän voiton Nokian hiekkasusista erin 2-0. Olli & Boys sai lopulta luovutusvoiton Tikkakosken pommittajista heidän luovuttaessaan yhden pelaajan loukkaantumisen takia ennen kolmatta erää. Näin ollen pronssipeliä ei pelattu ja Nokian hiekkasudet sijoittuivat kolmanneksi.

Loppuottelu oli joukkueen Olli & Boys selkeää hallintaa ja PMH ei saanut peliään lainkaan käyntiin ja ottelu päättyi erin 2-0 (21-15, 21-10)

ISOT KIITOKSET KAIKILLE PELAAJILLE JA Hiekka Beach Clubin HENKILÖKUNNALLE MUKAVASTA JA HYVIN SUJUNEESTA TURNAUKSESTA.

Vuoden 2025 turnaus pelataan (alustava aikataulu) torstaina 11.9.2025 Hiekka Beach clubin sisähallissa. Muutos ajankohtaan on mahdollista riippuen hallin varauksista. Seuratkaa uutisointia turnauksesta virvebiitsi.fi sivustolla.

 

TULOKSET

NAISTEN KILPASARJA

1. Sonja Snellman ja Vilma Ruuska, poliisi

2. Jaana Kumpumäki ja Anne Verlin, poliisi

3. Sanna Lautamatti ja Jaana Pöppönen, poliisi

MIESTEN KILPASARJA

1. Antti Hyvönen ja Miikka Putkonen, pelastuslaitos

2. Mikko Veijanen ja Jaakko Sointu, pelastuslaitos/puolustusvoimat

3. Antti Leppänoro ja Kari Somppi, rikosseuraamusvirasto

4. Tuomo Kelkka ja Matti Kulmanen, poliisi/puolustusvoimat

5. Tommi Koskela ja Petri Olkkonen, poliisi/pelastuslaitos

6. Juuso Reponen ja Tony Bäckman, pelastuslaitos

7. Matti Niiniö ja Matias Iso-Järvenpää, poliisi

8. Markus Haapasaari ja Atte Aittakorpi, rajavartiolaitos

9. Janne Sievänen ja Mikko Lehtola, poliisi/pelastuslaitos

 

HARRASTESARJA (3 pelaajaa)

1. OLLI & BOYS (Olli Kuusisto, Mikko Talvitie, Harri Viitanen), poliisi

2. PMH (Mika Laihorinne, Hannu Ojaniemi, Pasi-Rinta-Runsala), poliisi

3. NOKIAN HIEKKASUDET (Jyri Linnikko, Petteri Pulkkinen, Veikko Tammisalo), poliisi

4. TIKKAKOSKEN POMMITTAJAT, puolustusvoimat

5. LUOVU, puolustusvoimat

6. QUICKSAND/PPS, poliisi

7. BEACH BOYS PORI, poliisi

8. NYYTIT, poliisi

9. Hiekkamadot, poliisi

10. KOPS, poliisi

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: virve, viranomaisyhteistyö, viranomaiset, poliisi, pelastuslaitos, puolustusvoimat, rajavartiolaitos, rikosseuraamuslaitos, ilmoitusmyynti, yhdistyslehti, järjestölehti, suomenmyyntimediat, suomenmyyntimediatkokemuksia, printmix, printmixoy, metsek

VIRVE SM-turnaus täyttää tänä vuonna 20 vuotta!

Maanantai 12.6.2023 klo 14.30 - Mika-Matti Trogen

d6bc6cc8-28f3-4f7b-91ff-3b09c6fa1a94.jpg

VIRVE SM 2023 tuo yhteen yhteiskuntamme turvallisuuden kulmakivet jo 20. kerran. Juhlakilpailu pelataan Helsingissä 31.8.2023. Lajina on suosittu Beach volley, jota on pelattu vuosien aikana sekä sisähallissa että ulkokentillä.

Kilpailuun voi osallistua joukkueet pelastuslaitoksilta, puolustusvoimilta, poliisista, rajavartiolaitokselta, tullilta, rikosseuraamuslaitokselta ja hätäkeskuslaitokselta.

Ensimmäinen turnaus järjestettiin Hollolassa vuonna 2004

Jo perinteeksi muodostunut kilpailu on järjestetty kerran vuodessa ja ensimmäinen VIRVE SM -turnaus järjestettiin Hollolassa vuonna 2004. Sen jälkeen turnaus on järjestetty Vaasassa, Eurassa, Hyvinkäällä, Porissa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Vantaalla.

Osassa turnaus on järjestetty vain kerran ja joillakin paikkakunnilla useita kertoja. Erityisesti Eura ja Jyväskylä ovat olleet mieluisia turnauspaikkakuntia ja siellä turnaus on järjestetty jo monta kertaa.

Kilpailijoita turnauksessa on ollut vuosien aikana vaihdellen 170–60 pelaajaan. Mitaleista taistellaan kolmessa eri sarjassa. Mukana on miesten-, naisten- ja kuntosarjat.

Kuntosarja on suosituin

Vuosien aikana ehdottomasti suosituin on ollut kuntosarja, jossa on parhaimmillaan ollut mukana jopa 37 joukkuetta.

Viime vuoden mestarit olivat naisten sarjassa Sanna Lautamatti ja Helvi Seppänen (Poliisi), miesten Sarjassa Antti Hyvönen ja Miikka Putkonen (Pelastuslaitos) ja harrastesarjassa Tikkakosken Pommittajat -joukkue (Puolustusvoimat).

Hyvän yhteistyön ansiosta on helpompi päästä tavoiteltuihin päämääriin

VIRVE SM- turnauksen tapaiset viranomaisten yhteiset tapahtumat ovat mainio mahdollisuus vahvistaa jo olemassa olevaa viranomaisten yhteistyötä. Hyvän yhteistyön ansiosta on helpompi päästä tavoiteltuihin päämääriin ja menestyä eri osa-alueilla.

Moniin yhteiskuntamme ongelmiin tarttuminen edellyttää tiivistä yhteistyötä eri tahojen kanssa. Yhteistyön kehittäminen viranomaisten kanssa hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseksi on ensiarvoisen tärkeää.

Yhteisessä VIRVE SM -turnaus tapahtumassa on mainio mahdollisuus tavata oman ja muiden alojen viranomaisia ja vaihtaa esimerkiksi ajatuksia ammatillisessa mielessä.

Urheilun merkitys

Esimerkiksi poliisina työskentelevien on jatkuvasti pidettävä huolta omasta työkunnosta niin fyysisessä, kuin psyykkisessä mielessä. Säännöllinen liikunta ja yhteiset urheilu tapahtumat auttavat ylläpitämään näitä tärkeitä ominaisuuksia.

Pitkäjänteinen liikunta edistää työhovinvointia ja näin hyvinvointi kohdistuu esimerkiksi henkilöstöön, työyhteisöön, työprosesseihin tai johtamiseen. Työhyvinvoinnilla on merkittävä myönteinen yhteys työntekijöiden vähäisempään vaihtuvuuteen, sairauspoissaoloihin ja tapaturmiin.

Kuntoliikunnassa keskitytään tavoittelemaan parempaa suorituskykyä eli kuntoa tai vaihtoehtoisesti ylläpitämään vanhaa, aikaisemmin hankittua kuntoa. Tavoitteet voivat olla hapenkuljetuselimistön kunnon eli kestävyyden, lihaskunnon tai liikkuvuuden parantaminen tai kaikkien edellä mainittujen kunto-ominaisuuksien kehittäminen. Suorituskykyyn kuuluu myös tasapaino ja koordinaatio.

Liikunnan terveyshyödyt ovat kiistattomat

Liikunnan terveyshyödyt ovat kiistattomat ja ne vaikuttavat usealla eri tavalla. Liikunta vaikuttaa myönteisesti viranomaisiin fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Liikunta auttaa merkittävästi ennaltaehkäisemään useita sairauksia.

Myös masennukseen sairastuminen ja masennusten oireiden saannin todennäköisyys vähenee säännöllisellä liikunnalla.

Julkaisun tuottaminen

Printmix on ollut turnauksen yhteistyökumppanina vuodesta 2009 alkaen. Lähes 15 vuoden ajan yhtiö on hoitanut tapahtuman käsiohjelma julkaisun graafisen suunnittelun, taittotyöt, painamisen, postituksen. Samaan yhtiöön kuuluva Suomen Myyntimediat suorittaa tärkeän kannatusilmoituksien myynnin ja mainoksien valmistamisen. Kannatusilmoituksien myynnillä katetaan iso osa turnauksesta aiheutuvista kustannuksista ja hienolla painetulla lehdellä on suuri merkitys osallistujille ja yhdistyksen jäsenille.

”Toivotan jo teini iän ylittäneelle Virve SM-turnaukselle onnea ja menestystä myös tulevina vuosina” toivottaa toimitusjohtaja Mika-Matti Trogen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: virve, virvesm, pelastuslaitos, poliisi, puolustusvoimat, rajavartiolaitos, tulli, rikosseuraamuslaitos, hätäkeskuslaitos, järjestölehti, yhdistyslehti, printmix, printmixoy, printmixkokemuksia, suomenmyyntimediat, suomenmyyntimediatkokemuksia, metsek