Jaa

Suomen Myyntimediat blogi

Puuttuva palanen

Perjantai 9.2.2024 klo 14.09

1706527485078.jpgJoskus minulta kysytään, miten luonnehtisit paloetsintää koiralla. Ehkä itselleni kuvaavin esimerkki on ollut ajatus palapelistä, joka on ollut kasattuna valmiiksi, mutta sitten se on mennyt rikki ja meidän tehtävä on löytää niitä puuttuvia palasia tai ehkä tarkemmin vielä niitä syitä miksi niitä palasia puuttuu.

Partionkoiranohjaajien peruskoulutus kestää noin kaksi ja puoli vuotta. Sen jälkeen partiokoiranohjaajat koulutetaan jollekin erikoisetsintäalueelle. Puhutaan siis huume-, palo-, ruumis- tai räjähdekoirista. Nykyään etsitään myös eritteitä ja elektroniikkaakin, sekä rahaa. Koiria on pelkästään olemassa erikoistuneena näihin erikoisetsintöihin, mutta pääsääntöisesti siellä alla on partiokoiran muutkin osa-alueet, jotka on koulutettu siellä peruskurssilla tai vanhan ohjaajan kohdalla poliisiyksiköissä. Tämäkin on yksi huomioitava seikka, koska itse teen paloetsinnöillä muutakin kuin pelkkää paloetsintää melko usein.

Itse eksyin tähän puuttuvien palasten etsimisen maailmaan, sanotaanko nyt näin, hyvin johdateltuna. Sain eräänä päivänä käskyn mennä koiratoiminta päällystövastaavan juttusille, ja tiesin, että aihe tulee varmaan olemaan oma erikoistumisalueeni. Olin silloin vielä peruskurssilla, joten olin avoimin mielin liikenteessä, lähinnä vähän jännitti mitä sitä sitten isona tehdään koiran kanssa. Komisario sitten aloittikin, että minulle on ajateltu palokoiranohjaajan roolia, koska kuulemma minulla olisi siihen edellytyksiä. Asia ja edellytykset oli niin hyvin perusteltu, että astuin tyytyväisenä ulos ja aloitin sitten aikanaan erikoistumisen palokoiraohjaajaksi, kun peruskurssi oli suoritettu alta pois. Ihan en silloin vielä ymmärtänyt, minkälaiseen maailmaan saan astua aikanaan.

Koiralleni Kessulle erikoistumisalueen opinnot olivat suht mieluisia. Kun käyttää nenää, tulee palkkaa. Näinhän se menee käytännössä, ei kukaan tee mitään, jos ei siitä saa jonkinlaista kompensaatiota. Koirien kohdalla se on helppoa, kun palkkio on niin selkeä. Itselleni kompensaatio on avautunut vasta vuosien kuluessa palokoiranohjaajan tehtävää hoitaessa.

Alkuvaiheessa tehtävillä muistan, että keskittyminen meni aika kokonaisvaltaisesti koiran ohjaamiseen. Tietysti aivan normaalia, koska tavoitteena on aina tehdä paras mahdollinen suoritus. Tehtävillä ei kuitenkaan koskaan olla yksin, ihan työturvallisuudenkin näkökulmasta. Palopaikat ovat vaarallisia, koska palaneet rakennukset voivat sortua, niissä saattaa olla rakenteita, jotka voivat romahtaa päälle, joka paikka on lisäksi täynnä teräviä pellinkulmia, nauloja ja lasinsirpaleita. Siksi palopaikalla etsintää suoritettaessa siellä on aina joku muu myös mukana. Peruskokoonpano palokoiranohjaajan lisäksi on usein teknisen tutkinnan henkilöstöä. Usein mukana on taktisia tutkijoita, sekä muita palopaikkaa tutkivia viranomaisia kuten palopuolen edustajia. Raivauksessa saattaa olla apuna konekuskeja koneineen, sähkömiehiä tarkistamassa sähköjä jne. Ajan mittaan olen ymmärtänyt, että palopaikat ovat hyvin mielenkiintoisia kokonaisuuksia, ja niitä puuttuvia palasia on etsimässä koiran lisäksi joukko muita ammattilaisia.

Jos vastaan, että paloetsintä on kuin puuttuvan palasen etsintää, on sitten koiran käyttäminen paloetsinnöillä omasta mielestäni kuin yhden tarkan instrumentin käyttämistä. Minulla ja koiralla on selkeä tehtävä, ja mitä paremmin koirani eli instrumenttini toimii, sitä parempaan lopputulokseen se johtaa. Etsinnät eivät ole mitään kovin helppoja kokonaisuuksia, ainakaan ohjaajan näkökulmasta. Etsinnälle ei lähdetä suoraan lennosta, vaan sitä varten pitää varautua jo ennen tehtävälle lähtemistä. Mukaan pitää pakata tietyt varusteet, joita mahdollisesti palopaikalla tarvitaan. Nykyään tarvittava välineistö ja varusteet on laitoksella pakattuna valmiina, joten niitä ei enää tarvitse haalia kasaan sieltä täältä. Kokemus opettaa, mitä milloinkin luultavasti tarvitaan, mutta pääsääntöisesti mukana on enemmän tavaraa kuin tullaan tarvitsemaan. Pisimmät siirtymät etsinnöille ovat olleet parin sadan kilometrin ja yli parin tunnin ajomatkan päässä, joten mitään ei palata tai lähdetä hakemaan enää keikkapaikalta.

Ennen varsinaista etsintää koiralla, käydään palopaikka aina huolellisesti läpi. Ensimmäisenä on varmistettava, ettei palokohteessa ole liikkumista estäviä sortumavaaroja tai romahdusvaaroja. Vasta sen jälkeen pääsee tarkistamaan onko alue koiralle turvallinen. Samalla laaditaan etsintäsuunnitelma, miten kohde tarkistetaan mahdollisimman huolellisesti, mutta samalla tehokkaasti. Keliolosuhteet on huomioitava tässä vaiheessa, sillä kolmenkymmenen asteen helle tai kahdenkymmenen asteen pakkanen pakottavat tarkkaan harkintaan, kuinka pitkään koira ja ohjaaja pystyvät kerralla työskentelemään. Tässä vaiheessa on oltava realisti ja pysyttävä omassa näkemyksessä siitä, miten etsinnän aikoo suorittaa. Kiire ei saa olla, koska riskitekijöitä on ihan tarpeeksi ilman turhaa hosumista.

Usein vaihe, jossa koira ja ohjaaja työskentelevät varsinaisella etsinnällä, on se yleinen mielikuva mikä ihmisillä on palokoiratoiminnasta. Koira tulee paikalle, tekee etsinnän, tekee löytöjä tai ei löydä, ja lähtee pois. Tämähän on se näkyvä vaihe. Ohjaajalle tärkeimpiä vaiheita taas heti etsinnän jälkeen on, kun koira laitetaan autoon tai koiraperävaunuun, koiran tutkiminen mahdollisten vammojen varalta. Palopaikat ovat todella riskialttiita koiran loukkaantumiselle. Lisäksi, jos on mahdollisuus, kuten perävaunuissa nykyään on, koira puhdistetaan heti alustavasti palopaikan liasta ja noesta, samoin ohjaaja vaihtaa vaatetuksen kenkineen keikan jälkeen.

Ennen palopaikalta poistumista ohjaaja antaa paikalla oleville tahoille selvityksen koiran suorittamasta etsinnästä, onko tullut löytöjä, mitä muuta koira on mahdollisesti ilmaissut jne. Kun ohjaaja on lopettanut etsinnän ja palopaikkaa vielä mahdollisesti tutkitaan, ollaan tässä vaiheessa myös vielä mukana auttamassa. Itse välillä suoritan ilmakuvauksen, olen lapion varressa kaivamassa tai avustan kuten pystyn. Samalla arvioin onko jotain alueita syytä vielä tarkistaa koiralla. Tällaisen tarkastuksen yhteydessä teimmekin erikoisen löydön viime kesänä, mutta siitä voisikin kirjoittaa ihan oman artikkelinsa.

Paluumatkatkin ovat osoittautuneet mielenkiintoisiksi, sillä luonnollisesti paikallinen hälytyskeskuksen tehtävänantokanava on radiossa kuuntelussa. Muutaman kerran on ollut pakko reagoida kun A-tehtävä on tullut alle 5km päähän omasta sijainnista ja lähin alueen partio on ollut huomattavasti kauempana. Hälytysvalmius kuitenkin on aina palotehtäviltäkin poistuttaessa oltava, joten perustehtäviä hoidetaan, vaikka ei olla oman laitoksen alueella. Tässä lehdessä onkin myös toinen artikkeli kun varsinainen alkuperäinen päivän suunnitelma on paluumatkalla muuttunut.

Takaisin omalla laitoksella onkin sitten vuorossa kokonaisvaltainen huolto, koira, varusteet, vaatteet, kengät, ja miehistö pestään palopaikan noesta ja muista myrkyllisistä ja likaisista materiaaleista. Tämä on äärimmäisen tärkeää, jotta niin ihmiset kuin koirakin pysyy terveenä, eikä kukaan altistu yhtään tarpeetonta kauempaa palopaikkojen myrkyllisille yhdisteille. Palokoiranohjaajat kuuluvat myös laajennetun terveystarkastuksen piiriin, jotta voidaan varmistua ettei kehossa pääse kehittymään mitään piileviä sairauksia, kuten syöpää. Lopuksi tehdään keikasta vielä raportit kuntoon ja sitten on palattava varsinaisesti takaisin oman alueen A-valmiuteen.

Ehkä yksi tärkeimmistä asioista tapahtuu sitten palokeikkojen välillä, oli se väli sitten lyhyt tai pitkä, ohjaajan tulee huolehtia koiran työkunnon ylläpitämisestä. Tämä korostuu erityisesti, jos keikkojen välissä on pitkä tauko. Harjoittelussa pyritään myös elintärkeään yhteistyöhön muiden palokoiranohjaajien kanssa. Väheksymättä muiden lajien ohjaajien ammattitaitoa, on toisen palokoiran ohjaajan tekemät harjoitukset yleensä parhaimpia. 

Niissä yleensä tulee esiin joitain asioita esimerkiksi oikeilta keikoilta tai omasta kokemuspohjasta. Varsinaisen nenäharjoittelun lisäksi yhdessä treenaamisessa tulee vaihdettua kokemuksia koirien ominaisuuksista, ohjaajien kokemuksista keikoilta ja välillä kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä. Oman lajin ohjaaja tuntee ne kipukohdat, mitä omassa lajissa on haasteena. Jos harjoituksissa on mukana vielä omat vänkärit, saavat he samalla erittäin hyvää kokemusta mahdolliselle omalle tulevalle ohjaajan uralleen. 

Harjoittelukin on siis hyvää yhteistyötä eri poliisilaitoksien henkilöstön kanssa. Olkaa varovaisia tulen kanssa, älkää antako tulen polttaa niitä puuttuvia palasia, joita me sitten jälkikäteen joudumme kasailemaan.

Alunperin tämä artikkeli on julkaistu Koirapartion matkassa -lehdessä talvella 2024. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koirapartionmatkassa, koirapartio, koirapoliisi, poliisikoira, printmix, printmixoy, printmixkokemuksia, suomenmyyntimediat, suomenmyyntimediatkokemuksia, metsek, metsekgroup, mikatrogen, paino, lehti, järjestölehti, yhdistyslehti, ilmoitusmyynti, taitto

Syöpädiagnoosi - Muutos sosiaalisissa suhteissa

Keskiviikko 10.1.2024 klo 15.35

shutterstock_160164149.jpg

Syöpädiagnoosin saaminen on elämänmullistava tapahtuma, joka vaikuttaa potilaan fyysisen terveyden lisäksi myös psykologiseen hyvinvointiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Tämä artikkeli tarkastelee, miten syöpä vaikuttaa yksilön vuorovaikutukseen perheen, ystävien ja työyhteisön kanssa. Artikkeli tullaan julkaisemaan Ystäväntuki -lehden vuoden 2024 ensimmäisessä numerossa.

Kun yksilö saa syöpädiagnoosin, se ei ainoastaan vaikuta häneen itseensä, vaan myös häne läheisiinsä. Perheenjäsenet ja ystävät kokevat usein voimakkaita tunteita, kuten pelkoa, surua ja avuttomuutta. Heidän on mukauduttava uuteen todellisuuteen, joss aheidän roolinsa saattavat muuttua - esimerkiksi hoitajaksi, emotionaaliseksi tueksi tai jopa taloudellisen tuen antajaksi.

Kommunikaatio on keskeinen osa läheisten suhteiden säilyttämistä diagnoosin jälkeen. Potilaat saattavat kamppailla ilmaistakseen tarpeitaan tai tunteitaan, kun taas perheenjäsenet ja ystävät voivat olla epävarmoja siitä, miten tukea tai keskustella vaikeista aiheista. Tärkeää on luoda avoin ja rehellinen kommunikaatioympäristö, jossa kaikki osapuolet voivat ilmaista tunteensa ja huolensa.

Perhe ja ystävät muodostavat potilaan ensisijaisen tukiverkon. Heidän roolinsa on kriittinen tarjottaessa henkistä, emotionaalista ja jopa fyysistä tukea. Tämä tuki voi ilmetä monilla tavoilla, kuten lääkärikäyntien yhteydessä avustaminen, arkiaskareissa auttaminen tai vain kuunteleminen ja läsnäolo vaikeina hetkinä.

Sopeutumisstrategiat ovat tärkeitä sekä potilaille että heidän läheisilleen. Tähän voi sisältyä yhteisten toimintojen jatkaminen, uusien harrastusten löytäminen yhdessä, tai jopa ammatillisen terapiatuen hankkiminen. Joissakin tapauksissa perheterapia tai ystävien kanssa käydyt avoimet keskustelut voivat olla hyödyllisiä.

Diagnoosin myötä perhesuhteet voivat syventyä, ja ystävyyssuhteet voivat kehittyä uusille tasoille. Tämä aika voi olla mahdollisuus henkilökohtaiseen kasvuun sekä potilaalle että läheisille. Monet kertovat löytäneensä uuden arvostuksen elämälle ja suhteilleen syöpäkokemuksen myötä.

Perheen ja ystävien rooli syöpädiagnoosin saaneen elämässä on korvaamaton. Vaikka
haasteita ilmenee, kyky mukautua, kommunikoida ja tukea toisiaan on avainasemassa potilaan toipumisprosessissa ja elämänlaadun ylläpitämisessä. Läheisten suhteiden syventäminen ja yhteisten voimavarojen löytäminen voivat tuoda valoa vaikeidenkin aikojen läpi.

Työ ja sosiaaliset verkostot syöpädiagnoosin jälkeen

Syöpädiagnoosi tuo usein mukanaan merkittäviä muutoksia potilaan työelämässä. Työkyky ja -tehtävät voivat muuttua sairauden ja hoidon vuoksi. Joillekin se voi tarkoittaa työstä poissaoloja, osa-aikatyötä tai jopa työtehtävien uudelleenjärjestelyä. Työnantajien ja työkavereiden tuki on tässä tilanteessa kriittistä, ja työpaikan sopeutumiskyky ja joustavuus ovat avainasemassa.

Työkaverit voivat reagoida monin eri tavoin syöpädiagnoosiin. Jotkut saattavat tarjota välitöntä tukea ja ymmärystä, kun taas toiset voivat olla epävarmoja siitä, miten toimia. Työyhteisöjen tietoisuuden lisääminen ja koulutus syöpäpotilaiden kohtaamisesta työpaikalla voi olla hyödyllistä. Tämä auttaa luomaan ympäristön, jossa potilas tuntee olonsa ymmärretyksi ja tuetuksi.

Sosiaaliset verkostot, kuten työtoverit ja ammatilliset kontaktit, voivat olla tärkeitä emotionaalisia ja jopa käytännöllisiä tukiresursseja. Verkostot voivat tarjota ymmärrystä, vertaistukea ja jopa auttaa käytännön asioissa, kuten työmatkoissa tai arjen askareissa.

Syöpäpotilaat kohtaavat usein haasteen tasapainotella työelämän ja henkilökohtaisen
elämän, erityisesti terveydenhuollon tarpeiden, välillä. Työpaikan joustavuus, kuten etätyömahdollisuudet tai mukautetut työajat, voi auttaa ylläpitämään tätä tasapainoa.
Työpaikan tuki ja ymmärrys ovat avainasemassa tässä prosessissa.

Työ on monille tärkeä osa identiteettiä ja itsetuntoa. Syöpädiagnoosi ja siihen liittyvät
työelämän muutokset voivat vaikuttaa henkilön käsitykseen omasta itsestään ja ammatillisesta roolistaan. Tässä yhteydessä on tärkeää tarjota potilaalle mahdollisuuksia
keskustella näistä tuntemuksista ja löytää uusia tapoja määritellä itsensä ja ammatillinen
identiteettinsä.

Työ ja sosiaaliset verkostot ovat keskeisiä tekijöitä syöpäpotilaan elämässä diagnoosin
jälkeen. Työpaikan tuki, joustavuus ja avoin kommunikaatio ovat ratkaisevan tärkeitä
potilaan hyvinvoinnin ja työelämään paluun kannalta. Sosiaaliset verkostot tarjoavat
arvokasta emotionaalista tukea ja yhteisöllisyyttä, joka voi auttaa potilasta navigoimaan
syöpäkokemuksen läpi.

Vertaistuen merkitys

Vertaistuki on yksi tärkeimmistä resursseista, joihin syöpäpotilaat voivat turvautua.
Tämän tuen arvo piilee samankaltaisten kokemusten jakamisessa; se tarjoaa mahdollisuuden puhua avoimesti pelkojen, toiveiden ja kokemusten kanssa ihmisten
kanssa, jotka todella ymmärtävät. Vertaistukiryhmät voivat auttaa vähentämään
yksinäisyyden ja eristäytymisen tunteita, jotka ovat yleisiä syöpädiagnosoitujen
keskuudessa.

Yhteisölliset tukiryhmät, kuten syöpäjärjestöt ja online-foorumit, tarjoavat paitsi
emotionaalista tukea, myös käytännöllistä tietoa ja resursseja. Nämä ryhmät tarjoavat
tietoa erilaisista hoidoista, selviytymisstrategioista ja voivat auttaa potilaita ja heidän
perheitään löytämään tarvittavat palvelut. Ryhmien tapaamiset, olivatpa ne sitten
henkilökohtaisia tai virtuaalisia, tarjoavat turvallisen tilan keskustelulle ja yhteisöllisyydelle.

Sosiaalinen media on muuttanut tapaa, jolla ihmiset saavat tukea. Syöpäpotilaat ja
heidän perheensä voivat käyttää sosiaalisen median alustoja yhteydenpidon välineenä, joka tarjoaa pääsyn laajaan vertaistukiverkostoon. Sosiaalinen media mahdollistaa kokemusten jakamisen ja tuen saamisen reaaliajassa, mikä voi olla elintärkeää erityisesti niille, jotka eivät pääse fyysisiin tukiryhmiin.

Osallistuminen yhteisöllisiin toimintoihin, kuten hyväntekeväisyystapahtumiin, tietoisuuskampanjoihin tai vapaaehtoistyöhön, voi antaa syöpäpotilaille tunteen tarkoituksesta ja yhteenkuuluvuudesta. Tämä aktiivinen osallistuminen ei ainoastaan
auta muita samassa tilanteessa olevia, vaan voi myös edistää potilaan omaa henkistä
hyvinvointia.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että vertaistuki voi olla merkittävässä roolissa syöpäpotilaan toipumisprosessissa. Tuki auttaa käsittelemään sairauden henkisiä ja emotionaalisia vaikutuksia, lisäämään positiivista asennetta ja vahvistamaan selviytymistaitoja. Vertaistuen avulla potilaat voivat myös oppia uusia strategioita päivittäisen elämän hallintaan sairauden aikana.

Vertaistuki ja yhteisöllisyys ovat elintärkeitä elementtejä syöpäpotilaan elämässä. Ne
tarjoavat paitsi emotionaalista ja sosiaalista tukea, myös konkreettisia resursseja ja tietoa. Yhteisöllisyys ja vertaistuen verkostot voivat auttaa potilaita tuntemaan itsensä voimaantuneiksi ja vähemmän eristäytyneiksi, mikä on olennaista heidän toipumis- ja sopeutumisprosessissaan.

Psykologiset vaikutukset ja sosiaalinen erityisyys syöpädiagnoosin jälkeen

Syöpädiagnoosi voi laukaista monenlaisia psykologisia reaktioita, jotka vaihtelevat
yksilöllisesti. Yleisiä tuntemuksia ovat ahdistus, masennus, pelko ja epävarmuus tulevaisuudesta. Potilaat saattavat kokea myös vihan tunteita tai syyllisyyttä, mikä voi vaikuttaa heidän sosiaaliseen kanssakäymiseen ja suhteisiinsa.

Diagnoosin jälkeen potilaat voivat tuntea itsensä sosiaalisesti eristetyksi. Tämä voi
johtua fyysisistä rajoituksista, kuten väsymyksestä ja sairaalakäynneistä, tai henkisistä
esteistä, kuten haluttomuudesta osallistua sosiaalisiin tapahtumiin. Tämä voi johtaa
yksinäisyyden tunteeseen ja sosiaalisten suhteiden heikkenemiseen.

Psykologisen tuen tarve on tärkeä osa syöpäpotilaan hoitoa. Tämä voi sisältää
ammatillista terapiaa, kuten puheterapiaa tai kognitiivista käyttäytymisterapiaa, jotka
auttavat käsittelemään sairauden henkisiä vaikutuksia. Ryhmäterapia ja vertaistukiryhmät
voivat myös tarjota arvokasta tukea.

Syöpä ja sen hoito voivat vaikuttaa merkittävästi potilaan itsetuntoon ja minäkuvaan.
Fyysiset muutokset, kuten hiustenlähtö tai painon muutokset, sekä kyvyttömyys jatkaa
normaaleja aktiviteetteja, voivat haastaa potilaan käsitystä itsestään. Tukeminen
itsetunnon ja minäkuvan vahvistamisessa on tärkeä osa kokonaisvaltaista hoitoa.

Syöpädiagnoosi voi pakottaa potilaat uudelleenmäärittelemään
sosiaaliset suhteensa. Tämä prosessi voi sisältää uusien tapojen löytämisen yhteydenpitoon läheisten kanssa, uusien sosiaalisten tukiverkostojen luomisen tai jopa olemassa olevien suhteiden päättämisen. Sosiaalisten suhteiden uudelleenmäärittely voi olla osa sopeutumisprosessia ja henkistä kasvua.

Syöpädiagnoosin psykologiset vaikutukset ja niiden aiheuttama sosiaalinen erityisyys
ovat monimutkaisia ja vaativat huolellista huomiota. On tärkeää tunnistaa ja käsitellä
näitä psykologisia haasteita osana kokonaisvaltaista hoitoa. Tämä voi sisältää
ammatillista psykologista tukea, vertaistukea ja avoimen dialogin ylläpitämistä
läheisten kanssa. Tunnustamalla ja puuttumalla näihin psykologisiin ja sosiaalisiin
vaikutuksiin, syöpäpotilaat voivat löytää uusia tapoja sopeutua ja jatkaa elämäänsä
merkityksellisellä tavalla.

Yhteisöllisyyden ja tuen vaikutus toipumiseen

Toipumisprosessi syöpädiagnoosin jälkeen ei ole pelkästään fyysinen, vaan myös psykologinen ja sosiaalinen. Yhteisöllisyyden ja sosiaalisen tuen merkitys korostuu tässä
vaiheessa. Tuki perheeltä, ystäviltä, työyhteisöltä ja vertaistukiryhmiltä voi olla ratkaisevan tärkeää potilaan toipumisen ja elämänlaadun kannalta. Positiiviset ja kannustavat sosiaaliset suhteet voivat edistää sekä henkistä että fyysistä toipumista.

Syöpäkokemus voi johtaa henkilökohtaisen resilienssin, eli psyykkisen sitkeyden, kehittymiseen. Monet syöpäpotilaat raportoivat, että he ovat oppineet arvostamaan elämää
enemmän ja ovat kehittäneet vahvemman selviytymiskyvyn. Tämä resilienssi voi auttaa heitä kohtaamaan tulevat haasteet positiivisemmin ja päättäväisemmin.

Muutoksen hyväksyminen

Toipuminen voi tarkoittaa uuden elämäntavan hyväksymistä. Tämä voi sisältää muutoksia
ruokavalioon, liikuntatottumuksiin, työelämään ja sosiaalisiin aktiviteetteihin. Hyväksymällä nämä muutokset ja sopeutumalla uuteen normaaliin, potilaat voivat löytää uusia tapoja nauttia elämästä ja tuntea itsensä täyteläisiksi.

Elämänlaadun parantaminen on keskeinen osa toipumisprosessia. Tämä tarkoittaa
fyysisen hyvinvoinnin, henkisen tasapainon ja sosiaalisten suhteiden harmonian saavuttamista. Toivo on voimakas voimavara toipumisessa. Se ei tarkoita pelkästään sairauden selättämistä, vaan myös uusien mahdollisuuksien ja elämänkokemusten löytämistä.

Yhteenveto

Toipuminen syöpädiagnoosin jälkeen on monimutkainen ja henkilökohtainen
prosessi, joka vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. 

On tärkeää muistaa, että vaikka matka voi olla vaikea, tuen, yhteisöllisyyden ja henkilökohtaisen kasvun kautta on mahdollista löytää uusi merkitys ja ilo elämässä. Tämä
prosessi on yhtä paljon henkinen ja sosiaalinen matka kuin fyysinenkin. Toipumisessa
korostuu potilaan kyky mukautua uuteen todellisuuteen, luoda uusia merkityksiä ja
ylläpitää toivoa ja positiivisuutta elämän jokaisessa vaiheessa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syöpä, diagnoosi, sosiaalinensuhde, ystäväntuki, printmix, printmixoy, printmixkokemuksia, suomenmyyntimediat, suomenmyyntimediatkokemuksia, metsek, metsekgroup, yhdistyslehti, järjestölehti, paino, mikatrogen

Puhelin ja petollinen sekunti

Maanantai 27.11.2023 klo 14.18

d6d8a34e-edc8-4502-a4f6-11f7ff777c18.jpg

Puhelin on nykyään monille meistä erottamaton osa arkea. Lapsille ja nuorille se on yhteys maailmaan, ystäviin ja harrastuksiin. Kuitenkin, kuten Mikon tarina osoittaa, pieni hetki huolimattomuutta voi muuttaa elämää dramaattisesti.

Tavallinen päivä, tavallinen hetki

Mikon, 11-vuotiaan pojan, koulupäivä oli ollut pitkä ja uuvuttava. Historian koe ja matematiikan läksyt olivat vieneet voimat, mutta iltapäiväkerhossa pelaaminen oli tuonut mukavaa vaihtelua päivään. Kun koulun jälkeen oli aika suunnata kotiin, Mikon puhelin piippasi. Se oli viesti parhaalta ystävältä Samilta. Mikko avasi viestin ja alkoi lukea sitä samalla, kun käveli kohti suojatietä.

Kohtalokas sekunti

Samalla hetkellä, kun Mikon silmät siirtyivät viestiin, hän lähestyi suojatietä. Hän ei nähnyt lähestyvää autoa eikä huomannut, että liikennevalot olivat punaiset. Mikko astui suojatielle ajattelematta sen enempää.

Autoilija, nuori nainen nimeltään Elina, teki kaikkensa väistääkseen Mikkoa. Vaikka hän jarrutti voimakkaasti ja yritti väistää, Mikon ja auton törmäys oli väistämätön. Mikko sinkoutui ilmaan ja iskeytyi maahan muutaman metrin päähän.

Seuraukset

Mikko vietiin sairaalaan. Hänellä oli murtumia ja mustelmia, mutta onnekseen hän selvisi ilman vakavampia vammoja. Fyysinen paraneminen vei aikaa, mutta vielä pidempään kesti toipuminen henkisesti. Törmäys oli jättänyt jälkensä Mikon mieleen.

Myös Elina, autoilija, kärsi tapahtuneesta. Vaikka hän ei ollut syyllinen onnettomuuteen, hän tunsi silti suurta syyllisyyttä ja ahdistusta. Elina kävi terapiassa käsitelläkseen tapahtunutta ja sai tukea läheisiltään.

Uusi alku

Kun Mikko palasi kouluun viikkojen sairaalassaolon ja toipilasaikansa jälkeen, hän huomasi maailman muuttuneen. Koulutoverit suhtautuivat häneen varoen, ja monet olivat selvästi vaikuttuneita siitä, mitä oli tapahtunut. Mikko huomasi olevansa paitsi onnettomuuden uhri, myös elävä esimerkki siitä, kuinka vaarallista on antaa pienen hetken huolimattomuuden määrittää koko elämäänsä.

Hän päätti käyttää kokemuksensa positiivisesti ja alkoi puhua aktiivisesti kouluissa ja yhteisötilaisuuksissa puhelinten käytöstä liikenteessä. Mikon viesti oli yksinkertainen: "Älä anna pienen hetken muuttaa elämääsi ikuisesti."

Samalla Mikko ystävystyi Elinan kanssa, autoilijan, joka oli ollut osallisena onnettomuudessa. Molemmat löysivät lohtua ja tukea toisistaan, ja he alkoivat tehdä yhteistyötä liikenneturvallisuuskampanjoissa. Elina jakoi tarinaansa kuljettajana ja korosti kuinka tärkeää on olla valppaana ja odottaa odottamattomia liikenteessä.

Lopputulema

Mikon tarina osoittaa, että vaikka elämässä voi tapahtua odottamattomia ja traagisia hetkiä, niistä voi myös nousta ja tehdä merkityksellistä muutosta ympärillään. On tärkeää opettaa lapsillemme ja nuorillemme, kuinka tärkeää on olla tietoinen ympäristöstään, ja ennen kaikkea, kuinka tärkeää on arvostaa jokaista hetkeä ja tehdä turvallisia valintoja.

Vinkkejä lapsille puhelimen käyttöön liikenteessä

  1. Älä tekstaa ja kävele: vaikka kävelisitkin jalkakäytävällä, teksitiviestien kirjoittaminen tai puhelimen näytöltä lukeminen voi olla vaarallista. Etenkin risteyksissä ja suojateillä on tärkeää keskittyä ympäristöön eikä puhelimeen. 
  2. Käytä kuulokkeita viisaasti: kuulokkeiden käyttö voi estää sinua kuulemasta ympäröivää liikennettä, kuten autojen ääniä tai torven soittoa. 
  3. Sovellukset kiinni ylittäessäsi tietä: vaikka olisit keskellä jännittävää peliä tai chattaamassa ystäviesi kanssa, laita puhelin pois tai sovellus tauolle kun ylität tietä.
  4. Hyödynnä handsfree-toimintoa pyöräillessäsi
  5. Sovi säännöt vanhempiesi kanssa: keskustele vanhempiesi kanssa ja sopikaa yhdessä säännöt puhelimen käytölle liikenteessä. 
  6. Vältä selfieiden ottamista tiellä
  7. Opettele puhelimen hätätoiminnot: tiedä, miten voit soittaa hätänumeroon nopeasti puhelimestasi ja opettele käyttämään puhelimesi hätätoimintoja, kuten sijainnin jakamista. 
  8. Käytä navigointisovelluksia turvallisesti: jos käytät puhelintasi navigointiin esim. pyöräillessäsi, varmista että olet asettanut reitin ennen matkan alkua. 
  9. Älä anna puhelimen häiritä keskittymistäsi: aseta puhelin äänettömälle tai älä häiritse -tilaan, kun olet liikenteessä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liikenneturvallisuus, suojatie, onnettomuus, liikenne, printmix, printmixoy, printmixkokemuksia, suomenmyyntimediat, suomenmyyntimediatkokemuksia, metsek, metsekgroup, yhdistyslehti, järjestölehti, paino, taitto, graafinensuunnittelu, mikatrogen

Katseet kohti rakastettua juhlaa

Torstai 2.11.2023 klo 14.18

netti.680x453.jpg

Joulu on vuoden odotetuin juhla. Joulu saa ihmiset ympäri maailmaa pysähtymään, hiljentymään ja kokoontumaan yhteen perheidensä ja ystäviensä kanssa. Vaikka joulu on monille ensisijaisesti kristillinen juhla, sen juuret ulottuvat syvälle historiaan ja se on monissa kulttuureissa saanut erilaisia merkityksiä. Mikä tekee joulusta niin erityisen, ja miten erilaiset kulttuurit ja perinteet vaikuttavat siihen, miten juhlaa vietetään eri puolilla maailmaa?

Minulle joulu merkitsee aina pysähtymisen ja hiljentymisen aikaa. Jouluna eivät soi työpuhelimet ja ei tarvitse olla tavoitettavissa. Puhelimen voi oikeastaan jättää työpöydälle ja nauttia hiljaisuudesta. Joulu on minulle ainoa aika vuodesta, kun todella saa rauhoittua ja levätä. Käytän joulun ajan aina lepäämiseen ja keskityn vain läheisiin ihmisiin ja perheenjäseniin.

Historialliset juuret

Joulu juontaa juurensa useista eri kulttuurisista perinteistä ja uskonnoista. Ennen kuin kristinusko levisi Eurooppaan, monissa kulttuureissa juhlittiin talvipäivänseisausta – pimeimmän päivän ja valon voiton yötä yli. Esimerkiksi roomalaiset viettivät Saturnalia-juhlaa, joka oli omistettu sadonkorjuulle ja viljajumala Saturnukselle.

Kun kristinusko alkoi levitä, monet näistä vanhoista perinteistä sulautuivat kristilliseen joulujuhlaan. Joulun sanotaan juhlistavan Jeesuksen syntymää, mutta tarkkaa päivämäärää ei mainita Raamatussa. Joulukuun 25. päivän valinta Jeesuksen syntymäpäiväksi saattaa olla yritys kristillistää jo olemassa olevia perinteitä ja juhlia.

Joulu ei minulle ole koskaan ollut kovin uskonnollinen juhla. En ole joulukirkon vakiokävijä, mutta haaveena minulla on joskus osallistua jouluaaton jumalanpalvelukseen. Uskon sen olevan kaunis kokemus ja toki saattaa ensikerran jälkeen tarttua joulun perinteeksi myös minulle.

Suomalainen joulu

Suomessa joulu on vuosisatojen ajan ollut merkittävä juhla. Vanhat suomalaiset uskomukset ja perinteet ovat sekoittuneet kristinuskon tuomiin tapoihin. Esimerkiksi kodin koristelu havuilla ja kynttilöillä juontaa juurensa aikaan ennen kristinuskoa, kun uskottiin, että valo ja vihreys karkottavat pimeyden ja pahat henget.

Nykyisin suomalaisille joulu on ennen kaikkea perheen yhteinen aika. Joulupöydässä nautitaan perinteisiä herkkuja kuten kinkkua, laatikoita ja rosollia. Joululahjojen antaminen ja saaminen on monelle tärkeä osa juhlaa, mutta vielä tärkeämpää on yhdessäolo, rauhoittuminen ja kiitollisuuden tunne.

Joulu maailmalla

Vaikka joulu juhlitaan monissa maissa, sen merkitys ja tavat vaihtelevat suuresti. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa joulu on vahvasti uskonnollinen juhla, jota vietetään messuilla ja kirkollisilla seremonioilla. Toisaalla, kuten Australiassa, joulu sijoittuu keskelle kesää, jolloin juhlaan liittyy piknikejä ja rantoja.

Amerikkalaisessa kulttuurissa joulu on suuri kaupallinen juhla, joka alkaa jo marraskuun lopulla "Black Fridayn" myötä. Lahjat, koristeet ja musiikki täyttävät kodit ja kaupungit, ja monille joulu on ennen kaikkea ilon ja yhdessäolon juhla.

Syvempi merkitys

Vaikka joulu on monille ensisijaisesti iloinen ja valoisa juhla, sen taustalla on syvempiä merkityksiä. Joulu muistuttaa meitä toivosta, rakkaudesta ja hyväntekeväisyydestä. Se on aika, jolloin monet ihmiset pysähtyvät miettimään elämänsä tarkoitusta ja sitä, mitä he voivat tehdä auttaakseen muita.

Joulun sanoma hyvästä tahdosta ja rauhasta ei ole sidottu mihinkään tiettyyn uskontoon tai kulttuuriin. Se on universaali viesti, joka resonoi ihmisten sydämissä ympäri maailmaa.

Rakkaimmat joulumuistoni liittyvät lapsuuteni jouluihin, jotka ovat juurtuneet muistoihini pysyvästi. Muista selvästi jouluaton tuoksun ja äitini valmistamat jouluateriat. Läheisten muistaminen on myös kuulunut perheeni joulurituaaleihin ja käymme vuosittain haudoilla muistamassa jo poistuneita läheisiämme. Kynttilämeri hautausmaalla on kaunis ja vaikuttava näky, se on nähtävä joka vuosi.

Joulun merkitys on monimuotoinen ja monitahoinen, mutta sen ydin on yhteinen: se on aika, jolloin ihmiset kokoontuvat yhteen juhlimaan, jakamaan ja rakastamaan. Olipa kyseessä sitten uskonnollinen juhla, perheen yhteinen hetki tai mahdollisuus auttaa muita, joulu muistuttaa meitä ihmisen hyvyydestä ja siitä, että pimeimmänkin yön jälkeen valo voittaa aina.

Jokainen meistä voi löytää joulusta oman merkityksensä ja tehdä siitä juhlan, joka heijastaa omia arvojamme ja perinteitämme. Mutta ennen kaikkea joulu muistuttaa meitä siitä, että yhdessä olemme vahvempia ja että rakkaus ja ystävyys ovat elämän suurimpia lahjoja.

Tähän on hyvä päättää tämän kertainen blogi kirjoitukseni. Toivotan kaikille lukijoille rauhallista ja mukavaa joulua!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu, yhdistyslehti, järjestölehti, suomenmyyntimediat, suomenmyyntimediatkokemuksia, printmix, printmixoy, printmixkokemuksia, metsek, metsekgroup, mikatrogen, paino, taitto, graafinensuunnittelu

Koulukiusaaminen on yhteiskunnan riesa

Tiistai 10.10.2023 klo 14.06 - Mika-Matti Trogen

WhatsApp_Image_2023-10-03_at_15.43.29.jpeg

Koulukiusaamista on yritetty nujertaa Suomessa jo vuosia. Koulukiusaamisen ehkäisyyn suunnatuista toimenpiteistä, poliitikkojen juhlapuheista ja erilaisista kampanjoista huolimatta se ei ole kadonnut mihinkään. Päinvastoin, koulukiusaaminen kuuluu valitettavasti edelleen monen koululaisen arkeen koulussa, koulutiellä, internetissä ja kotona.

Valitettavaa on myös se, että kiusaaminen on saanut yhä väkivaltaisempia muotoja. Mediassa on paljon karmeita tarinoita koulukiusattujen ja heidän läheisiensä kärsimyksistä, ja seuraukset pysyvät usein kiusatun mukana läpi elämän tai jopa lopettavat nuoren elämän.
Tutkiessani eri tarinoita tiedostusvälineissä, mieleeni jäi kirjoitus, jossa 15-vuotiaan Olivian äiti kertoo kuinka koulukiusaaminen vei hänen tyttärensä hengen. Olivia oli kärsinyt 2,5 vuoden ajan vakavasta ja toistuvasta koulukiusaamisesta. Vanhemmat pojat olivat haukkuneet ja huutaneet tytölle.

Hänet jätettiin myös tahallaan ulkopuolelle. Äiti ja tytär olivat epätoivoisia ja yrittivät
kaikkensa toiminnan lopettamiseksi. Valitettavasti Olivia kuitenkin ahdistui ja alkoi jäämään koulusta pois. Lopulta ahdistus kasvoi liian suureksi ja Olivia päätti itse elämänsä. Taas yksi tositarina liikaa, asialle on tehtävä jotakin.

Vakava ongelma, jonka edessä emme saa ummistaa silmiämme

Koulut ovat paikkoja, joissa lapsille ja nuorille opetetaan paitsi akateemisia taitoja, myös sosiaalisia taitoja, kuten yhteistyötä, empatiaa ja toisten kunnioittamista. Kuitenkin Suomessa, kuten monissa muissakin maissa, koulukiusaaminen on iso ongelma, joka vaatii jatkuvaa huomiota, toimintaa ja ennaltaehkäisyä. 

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan noin joka kymmenes peruskoululainen kokee kiusaamista Suomessa. Lukema on pysynyt melko vakaana viime vuosina, mutta se on edelleen huolestuttavan korkea. Erityisesti kyberkiusaaminen on noussut esiin uutena ja kasvavana haasteena.

Kiusaamisen eri muotoja ja vaikutuksia

Kiusaaminen voi ilmetä monissa eri muodoissa - fyysisenä, sanallisena, sosiaalisena tai jopa kyberkiusaamisena, joka tapahtuu digitaalisissa ympäristöissä. Vaikka kiusaamisen muoto voi vaihdella, sen vaikutukset ovat usein samankaltaisia: alentunut itsetunto, masennus, ahdistuneisuus ja jopa itsetuhoiset ajatukset.

Suomi on ottanut useita askeleita koulukiusaamisen torjumiseksi. Yksi merkittävimmistä
aloitteista on KIVA Koulu -ohjelma, joka on tutkimuspohjainen toimintamalli koulukiusaamisen vähentämiseksi. Ohjelman avulla pyritään ennaltaehkäisemään kiusaamista ja puuttumaan siihen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Lisäksi opettajien koulutuksessa painotetaan yhä enemmän sosiaalisen ilmapiirin merkitystä ja opettajille annetaan työkaluja kiusaamisen tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen.

Kiusaamisen vastaisessa taistelussa on tärkeää, että koko kouluyhteisö - opettajat, oppilaat, vanhemmat ja muu henkilökunta - tekevät yhteistyötä. Kouluympäristön tulisi olla sellainen, jossa jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi.

Vaikka Suomi on tehnyt merkittäviä edistysaskeleita koulukiusaamisen torjumisessa, ongelmaa ei ole todellakaan voitettu. On tärkeää, että yhteiskunta, koulut ja
vanhemmat jatkavat työtä kiusaamisen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Jokaisen lapsen ja nuoren on saatava käydä koulua ilman pelkoa kiusaamisesta.

Digitalisaatio tuo uusia haasteita

Vaikka teknologia on tuonut mukanaan monia mahdollisuuksia opetuksessa, se on myös avannut ovet uudenlaiselle kiusaamiselle. Kyberkiusaaminen on nimittäin anonyymimpää ja voi tapahtua milloin tahansa, minkä vuoksi sen torjuminen vaatii erityistä huomiota. On tärkeää, että kouluissa opetetaan digitaalista kansalaisuutta ja nettikäyttäytymistä, jotta nuoret oppivat käyttämään teknologiaa vastuullisesti.

Voimme kaikki olla osa ratkaisua

Koulukiusaamisen torjunta ei ole vain opettajien tai vanhempien vastuulla. Jokainen meistä voi olla osa ratkaisua. Olipa kyse sitten pienistä teoista, kuten kaverin tukemisesta vaikeina aikoina, tai suuremmista aloitteista, kuten koulukiusaamisen vastaisten tapahtumien järjestämisestä, jokaisella teolla on merkitystä.

Tulevaisuuden näkymät

Vaikka koulukiusaamisen torjunnassa on edelleen paljon työtä, on syytä olla toiveikas.
Monet koulut ovat jo nyt osoittaneet, että kiusaamista voidaan vähentää merkittävästi oikeilla toimilla ja yhteisöllisellä asenteella. Jatkamalla tätä työtä voimme varmistaa, että tulevaisuudessa koululaiset voivat opiskella kouluissa, joissa kiusaamista ei hyväksytä missään muodossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koulukiusaaminen, kiusaaminen, nuoret, lapset, sinisetritarit, poliisi, yhdistyslehti, järjestölehti, printmix, printmixoy, printmixkokemuksia, suomenmyyntimediat, suomenmyyntimediatkokemuksia, metsek, metsekgroup, mikatrogen, graafinensuunnittelu, paino

Joukkueen merkitys vammaiselle henkilölle

Keskiviikko 13.9.2023 klo 13.25

3.jpg

Vammaisuus ei rajoita vain fyysisesti, vaan se voi vaikuttaa myös sosiaaliseen ja emotionaaliseen hyvinvointiin.

Yhä useammat vammaiset henkilöt ovat kuitenkin löytäneet voimaa ja tukea osallistumalla erilaisiin joukkueisiin ja yhteisöihin. Tässä artikkelissa tutkimme, miksi joukkueen merkitys vammaiselle henkilölle voi olla niin suuri ja miten se vaikuttaa heidän elämänlaatuunsa.

Yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus

Vammaisille henkilöille joukkueet tarjoavat mahdollisuuden tuntea kuuluvansa osaksi jotakin suurempaa. Yhteiset tavoitteet ja jaetut kokemukset luovat vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen, joka voi auttaa lievittämään sosiaalista eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä.

Itsetunnon ja itseluottamuksen vahvistuminen

Joukkueen jäsenyys voi auttaa vammaisia henkilöitä vahvistamaan omaa itsetuntoaan ja itseluottamustaan. Onnistumiset ja yhdessä koetut haasteet voivat lisätä henkilön uskoa omiin kykyihinsä, mikä heijastuu myös muilla elämänalueilla.

Liikunnan ja aktiivisuuden edistäminen

Monet vammaiset henkilöt voivat hyötyä liikunnasta ja aktiivisesta elämäntavasta.
Joukkueen mukanaolo tarjoaa motivoivan ympäristön, jossa liikunnasta tulee osa arkipäivää. Tämä voi parantaa fyysistä kuntoa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Sosiaalisten taitojen kehittyminen

Joukkueet tarjoavat mahdollisuuden harjoitella ja kehittää erilaisia sosiaalisia taitoja, kuten vuorovaikutusta, tiimityötä ja konfliktien ratkaisua. Nämä taidot ovat arvokkaita paitsi joukkueen sisällä, myös yleisesti elämässä selviytymisessä.

Esteiden voittaminen ja empowerment

Vammaisille henkilöille joukkueen merkitys ulottuu usein myös esteiden voittamiseen ja empowermentiin. Joukkueen jäsenyys tarjoaa mahdollisuuden todistaa omat kyvyt ja näyttää, että vammaisuus ei määritä heidän potentiaaliaan. Tämä voi inspiroida muita vammaisia henkilöitä uskomaan itseensä ja tavoittelemaan omia unelmiaan rohkeammin.

Vertaistuki ja kokemusten jakaminen

Joukkueet luovat luontevan foorumin vertaistuelle ja kokemusten jakamiselle. Vammaisilla henkilöillä on mahdollisuus keskustella samankaltaisista haasteistaan ja voitoistaan muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Tämä luo ainutlaatuisen yhteisön, jossa ymmärrys ja tuki ovat vahvoja.

Yhteiskunnallinen muutos ja tietoisuuden lisääminen

Joukkueet voivat myös edistää yhteiskunnallista muutosta ja lisätä tietoisuutta vammaisuudesta. Osallistuminen erilaisiin tapahtumiin ja kilpailuihin voi herättää huomiota vammaisten henkilöiden kyvykkyyksiin ja saada yhteiskunnan pohtimaan ennakkoluulojaan ja rajoitteitaan.

Monimuotoisuus ja inklusiivisuus

Joukkueet voivat edistää monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta yhteiskunnassa. Kun vammaiset ja ei-vammaiset henkilöt työskentelevät yhdessä samassa joukkueessa, se luo tilaisuuden oppia toisiltaan ja murtaa stereotypioita. Tämä edistää ymmärrystä ja yhteistyötä eri taustoista tulevien ihmisten välillä.

Tulevaisuuden mahdollisuudet

Vammaisten henkilöiden joukkuetoiminalla on potentiaalia kasvaa ja kehittyä tulevaisuudessa. Uusien teknologisten innovaatioiden ja yhteisöllisten verkostojen avulla joukkueet voivat laajentaa vaikutustaan ja tarjota entistä monipuolisempia mahdollisuuksia vammaisille ihmisille.

Lopuksi

Joukkueen merkitys vammaiselle henkilölle on syvällinen ja monipuolinen. Se vaikuttaa paitsi yksilön hyvinvointiin, myös yhteisön rakentamiseen, tietoisuuden lisäämiseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen. Vammaiset henkilöt voivat löytää voimaa, inspiraatiota ja yhteenkuuluvuutta osallistumalla erilaisiin joukkueisiin, mikä edistää heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan ja osallisuuttaan yhteiskunnassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joukkueurheilu, yhteisöllisyys, yhteenkuuluvuus, järjestölehti, yhdistyslehti, vammaisliikunnanilo, vammaisliikunta, printmix, printmixoy, suomenmyyntimediat, suomenmyyntimediatkokemuksia, printmixkokemuksia, metsek, metsekgroup, paino, lehti

Digitaalisen viestinnän haasteet

Perjantai 25.8.2023 klo 9.49 - Mika-Matti Trogen

pexels-anete-lusina-52397402.jpg

Nettikirjoittelu on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosikymmeninä. Internetin kehittyminen ja yleistymisen myötä ihmiset ovat saaneet mahdollisuuden osallistua aktiivisesti erilaisiin verkkokeskusteluihin. Sosiaalisen median alustat, blogit, keskustelufoorumit ja sähköposti ovat kaikki välineitä, joilla kuka tahansa voi ilmaista mielipiteensä ja ajatuksensa verkossa. Tämä on tuonut mukanaan monia positiivisia asioita, kuten laajemman keskustelun, tiedon jakamisen ja yhteisöllisyyden lisääntymisen.

Kunnianloukkaus

Kunnianloukkaus on oikeudellinen käsite, joka koskee ihmisten maineen ja kunnian loukkaamista. Se voi tapahtua monilla eri tavoilla, kuten väärän tiedon levittämisen, valheiden julkaisemisen tai loukkaavien kommenttien tekemisen. Useimmissa maissa on lakeja, jotka suojaavat yksilöiden mainetta kunnianloukkaukselta. Nämä lait kattavat myös nettikirjoittelun, ja siksi on tärkeää ymmärtää niiden perusteet.

Kunnianloukkaus verkossa

Nettikirjoittelussa kunnianloukkaus voi ilmetä monin eri tavoin. Yksi yleinen esimerkki on henkilökohtaisten hyökkäysten tekeminen toisia kohtaan sosiaalisen median kommenttiosioissa. Tämä voi vahingoittaa ihmisten mainetta ja aiheuttaa emotionaalista kärsimystä. Lisäksi väärän tiedon levittäminen verkossa voi nopeasti levitä ja vahingoittaa yksilön tai yrityksen mainetta.

Vastuullinen nettikirjoittelu

Vaikka internet tarjoaa vapauden ilmaista mielipiteensä, on tärkeää harjoittaa vastuullista nettikirjoittelua. Jokaisella meistä on vastuu siitä, mitä kirjoitamme verkossa, ja siitä, miten sanamme voivat vaikuttaa muihin. Vastuullinen nettikirjoittelu tarkoittaa keskustelun käymistä asiallisesti, kunnioittavasti ja toisia ihmisiä kuunnellen. Se tarkoittaa myös sitä, että meidän tulisi varmistaa, että jakamamme tiedot ovat totuudenmukaisia ja luotettavia.

Oikeudelliset seuraamukset

Jos syyllistyt kunnianloukkaukseen verkossa, saatat joutua oikeudellisiin seuraamuksiin. Nämä seuraamukset voivat vaihdella vakavuudeltaan ja voivat sisältää sakkorangaistuksia, vahingonkorvauksia ja jopa vankeusrangaistuksia joissakin tapauksissa. Siksi on äärimmäisen tärkeää olla tietoinen omista teoistamme ja pitää mielessä vastuullisen nettikirjoittelun periaatteet.

Ennaltaehkäisy

Kunnianloukkausten ennaltaehkäisyyn on useita keinoja. Yksi niistä on harkita huolellisesti ennen kuin julkaisee jotain verkossa. Toinen on tietää omat oikeutensa ja velvollisuutensa internetissä. Lisäksi on tärkeää olla valmis keskustelemaan erimielisyyksistä rakentavasti ja yrittää ratkaista konfliktit rauhanomaisesti.

Nettikirjoittelun tulevaisuus

Kun digitaalinen viestintä jatkaa kasvuaan, on tärkeää pohtia sen tulevaisuutta ja haasteita. Yksi merkittävä haaste on vihapuheen lisääntyminen verkossa. Vihapuhe voi johtaa kunnianloukkauksiin ja jopa fyysiseen väkivaltaan. Toinen haaste on tiedonvälityksen luotettavuus, kun valeuutiset ja salaliittoteoriat leviävät nopeasti verkossa.

Tulevaisuudessa on tarpeen kehittää parempia työkaluja ja käytäntöjä kunnianloukkausten ja vihapuheen estämiseksi verkossa. Tämä voi sisältää tehokkaampaa moderointia sosiaalisen median alustoilla, lainsäädännön päivittämistä vastaamaan digitaalisen aikakauden tarpeita sekä lisää koulutusta digitaalisen median lukutaidosta ja vastuullisesta nettikirjoittelusta.

Yhteenveto

Nettikirjoittelusta ja kunnianloukkauksesta keskustelu on tärkeää, kun digitaalinen viestintä jatkaa kasvuaan. On olennaista ymmärtää sekä oikeudelliset että moraaliset näkökulmat näissä kysymyksissä ja pyrkiä luomaan turvallisempi ja vastuullisempi verkkoympäristö kaikille käyttäjille. Tämä vaatii yhteiskunnan, teknologiayritysten ja yksilöiden yhteistyötä, jotta voimme saavuttaa tasapainon ilmaisunvapauden ja vastuullisuuden välillä verkossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, huijaus, rikos, huijarit

Lasten suojatieonnettomuuksien vähentäminen vaatii yhteistyötä

Perjantai 21.7.2023 klo 11.27

shutterstock_10895164912.jpg

 

Suojatie on tarkoitettu turvalliseen tienylitykseen ja se on merkittävä asia puhuttaessa lasten liikenneturvallisuudesta. Valitettavasti lasten suojatiellä tapahtuvat onnettomuudet ovat yhä liian yleisiä ja aiheuttavat usein vakavia seurauksia. Tässä artikkelissa tarkastelemme lasten suojatien onnettomuuksien problematiikkaa, niiden syitä ja keinoja parantaa lasten turvallisuutta suojateillä.

Onnettomuustilastot ja niiden merkitys

Tilastojen mukaan lasten suojatien onnettomuudet ovat vakava huolenaihe. Suomessa tapahtui viime vuonna lukuisia onnettomuuksia, joissa lapset loukkaantuivat tai kuolivat suojatietä ylittäessään. Näitä onnettomuuksia aiheuttivat pääasiassa autoilijoiden laiminlyönnit pysähtymisvelvollisuudessaan suojatien edessä sekä lasten oma huolimattomuus liikenteessä.

Onnettomuuksien syitä ja tekijöitä

Lasten suojatien onnettomuudet johtuvat monista tekijöistä, ja ne voivat tapahtua eri osapuolten huolimattomuuden tai virheellisen toiminnan seurauksena. Joitakin yleisiä syitä lasten suojatien onnettomuuksiin ovat:

Havainnointivirheet: Sekä autoilijat että lapset voivat tehdä havainnointivirheitä suojatiellä. Autoilijoiden tulee olla erityisen tarkkaavaisia havaitessaan lapsia suojatiellä ja antaa heille etuajo-oikeus. Lapset puolestaan saattavat olla liian kiireisiä tai innostuneita ylittämään tien ilman asianmukaista varovaisuutta.

Nopeus ja etäisyys: Autoilijoiden liian suuri nopeus tai riittämätön etäisyys suojatien lähestyessä lisäävät onnettomuusriskiä. Nopeusrajoitusten noudattaminen ja riittävä etäisyys suojatielle mahdollistavat riittävän pysähtymisajan lapsille.

Heikko näkyvyys: Huonot sääolosuhteet, pimeys tai esteet voivat heikentää näkyvyyttä suojatiellä. Lapset voivat olla vaikeasti havaittavissa, mikä lisää riskiä onnettomuuksille. Valaistuksen parantaminen suojateillä ja heijastinten käyttö auttavat par antamaan paremman näkyvyyden ja varoittamaan autoilijoita lähestyvistä jalankulkijoista.

Koulutuksen puute: Lasten liikenneturvallisuuskoulutuksen puute voi johtaa virheelliseen toimintaan suojatiellä. On tärkeää tarjota lapsille ja heidän vanhemmilleen kattavaa liikennekasvatusta ja koulutusta suojatien turvallisesta ylittämisestä. Koulujen, vanhempien ja paikallisten yhteisöjen tulisi tehdä yhteistyötä tällaisen koulutuksen tarjoamiseksi.

Turvallisuuden edistäminen suojateillä

Lasten suojatien onnettomuuksien vähentämiseksi tarvitaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa, joka sisältää seuraavia toimenpiteitä:

Liikennekasvatus ja tiedotus: Lasten tulisi saada perusteellinen koulutus suojatien turvallisesta käytöstä ja liikennesäännöistä. Vanhempien, koulujen ja muiden sidosryhmien tulisi myös osallistua tiedotuskampanjoihin, jotka korostavat suojatien turvallista ylittämistä.

Infrastruktuurin parantaminen: Suojateitä tulisi suunnitella ja rakentaa lasten tarpeet huomioon ottaen. Hidasteiden ja esteiden sijoittaminen suojateiden läheisyyteen voi auttaa hidastamaan autojen nopeuksia ja parantaa näkyvyyttä. Valaistuksen parantaminen ja liikennemerkkien selkeys ovat myös tärkeitä.

Valvonta ja seuraamukset: Poliisin aktiivinen valvonta suojateiden läheisyydessä voi toimia pelotteena ja muistuttaa autoilijoita pysähtymisvelvollisuudestaan.

Roolimallina toimiminen: Aikuisilla on tärkeä rooli lasten liikenneturvallisuuden edistämisessä. Heidän tulisi toimia hyvänä esimerkkinä ja osoittaa oikeat liikennekäyttäytymisen mallit suojatien ylittämisessä.

Teknologian hyödyntäminen: Teknologian kehittyminen tarjoaa mahdollisuuksia parantaa lasten turvallisuutta suojateillä. Älykkäät liikennejärjestelmät ja jalankulkijoiden varoitusjärjestelmät voivat auttaa havaitsemaan lapsia suojatiellä ja varoittamaan autoilijoita heidän läsnäolostaan.

Onnettomuuksien vähentäminen vaatii yhteistyötä eri tahojen välillä

Koulujen tulisi ottaa liikenneturvallisuus osaksi opetussuunnitelmaansa ja tarjota säännöllistä liikennekasvatusta oppilailleen. Koulujen henkilökunnan ja vanhempien tulisi tehdä yhteistyötä ja järjestää tiedotustilaisuuksia, kampanjoita ja harjoituksia, jotka keskittyvät suojatien turvalliseen ylittämiseen.

Vanhempien tulisi osallistua aktiivisesti lastensa liikenneturvallisuuden edistämiseen. Heidän tulisi opettaa lapsilleen oikeaa suojatien käyttäytymistä ja varmistaa, että lapset ymmärtävät liikennesäännöt ja riskit. Vanhempien tulisi myös kannustaa ja valvoa lastensa liikenneturvallista käyttäytymistä.

Jatkuvan tutkimuksen avulla voidaan kehittää entistä parempia menetelmiä ja ratkaisuja lasten suojatien onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Tutkimuksen avulla voidaan tunnistaa riskitekijät, arvioida toimiviksi havaittuja toimenpiteitä ja kehittää uusia innovaatioita turvallisemman liikenneturvallisuuden takaamiseksi.

Liikenneturvallisuudesta tiedottaminen ja tiedostamisen lisääminen ovat avainasemassa. Mediassa, sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa tiedotuskampanjoissa tulisi korostaa lasten suojatien turvallisen ylittämisen merkitystä ja antaa konkreettisia vinkkejä turvalliseen käytökseen.

Lasten suojatien onnettomuuksien vähentäminen vaatii jatkuvaa sitoutumista ja yhteistyötä kaikilta osapuolilta. Autoilijoiden, jalankulkijoiden, vanhempien, koulujen, paikallisyhteisöjen ja viranomaisten on tehtävä yhteistyötä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Vain kaikkien osapuolten aktiivinen panos ja sitoutuminen voivat vähentää lasten suojatien onnettomuuksia.

Lopuksi

On tärkeää korostaa, että lasten suojatien onnettomuuksien ehkäiseminen on jatkuva prosessi, joka vaatii jatkuvaa tiedotusta, valvontaa, koulutusta ja tiedostamista. Autoilijoiden tulee olla tarkkaavaisia suojateiden lähestyessä ja noudattaa pysähtymisvelvollisuuttaan. Jalankulkijoiden, erityisesti lasten, tulee oppia oikea tapa ylittää suojatie ja olla tarkkaavaisia liikenteessä.

Vanhempien, koulujen ja yhteisöjen on tehtävä yhteistyötä ja tarjottava liikenneturvallisuuskoulutusta lapsille. Vain näin voimme luoda turvallisemman ympäristön lapsille suojatien ylittämiseen ja vähentää lasten suojatiellä tapahtuvia onnettomuuksia.

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Liikkuvan Poliisin Perinneyhdistys ry:n Viesti -lehdessä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suojatie, onnettomuus, onnettomuudet, liikenneturvallisuus, liikkuvapoliisi, printmix, printmixoy, printmixkokemuksia, suomenmyyntimediat, suomenmyyntimediatkokemuksia #metsekgroup #metsek #mikatrogen #järjestölehti #yhdistyslehti

Kesäloma on rentoutumisen aikaa

Maanantai 10.7.2023 klo 14.13 - Mika-Matti Trogen

shutterstock_24914608.jpg

Loma-ajat ja rentoutuminen ovat tärkeitä elementtejä terveellisen ja tasapainoisen elämän kannalta. Nykypäivän kiireisessä maailmassa, jossa teknologia ja työ vaativat jatkuvaa läsnäoloa, on entistä tärkeämpää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan. Loma-ajat tarjoavat mahdollisuuden irrottautua arjen kiireistä ja antavat meille tilaisuuden rentoutua ja palautua. 

Loman aikana on tärkeää unohtaa työasiat hetkeksi ja keskittyä itseensä. On hyvä luoda selkeä raja työn ja vapaa-ajan välille. Tämä auttaa vähentämään stressiä ja antaa tilaa levätä ja rentoutua. Loma tarjoaa mahdollisuuden tehdä asioita, joita arjen kiireessä ei ehkä ehdi tai jaksa tehdä. Voit lähteä matkalle uusiin maisemiin, viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, harrastaa omia kiinnostuksenkohteita tai vain nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta.


Rentoutuminen ei kuitenkaan rajoitu pelkästään loma-aikoihin. Se on tärkeää myös arjessa, jotta jaksamme paremmin. Rentoutumiseen voi kuulua erilaisia aktiviteetteja, kuten meditointia, joogaa, lukemista, musiikin kuuntelua tai kävely luonnossa. Jokaisella on omat tapansa rentoutua, ja on tärkeää löytää ne juuri itselle sopivat keinot.

Loman ja rentoutumisen hyödyt ulottuvat pidemmälle kuin pelkkään hetkelliseen hyvään oloon. Ne edistävät myös terveyttä ja hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Stressin vähentyessä ja mielen rauhoittuessa kehomme voi palautua paremmin ja saada enemmän energiaa. Rentoutuminen auttaa myös lisäämään luovuutta ja keskittymiskykyä sekä parantamaan unen laatua.


On tärkeää muistaa, että loma-ajat ja rentoutuminen eivät ole ylellisyyttä, vaan olennainen osa terveellistä elämäntapaa. Ne ovat investointi omaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Vaikka arki saattaa välillä tuntua kiireiseltä ja lomat pitkän matkan päässä, voimme silti ottaa pieniä rentoutumishetkiä päivittäin. Pienetkin tauot arjen keskellä voivat tehdä suuren eron jaksamisessa ja hyvinvoinnissa.


Loma-ajat eivät automaattisesti tarkoita, että meidän täytyy lähteä kauas tai tehdä suuria suunnitelmia. Välillä parhaimmat lomat voivat olla niitä, jotka vietämme kotona tai lähialueilla, tekemällä yksinkertaisia asioita, joista nautimme.


Loma-ajan suunnittelu voi auttaa meitä saamaan enemmän irti rentoutumisesta.
Tehkäämme listoja asioista, joita haluamme tehdä tai paikoista, joissa haluamme käydä. Saatamme haluta kokeilla uusia harrastuksia, tutustua eri kulttuureihin tai vain viettää aikaa luonnossa. Tärkeintä on tehdä sellaisia asioita, jotka tuottavat iloa ja auttavat meitä irrottautumaan arjen rutiineista.


Loman aikana on myös tärkeää löytää tasapaino aktiivisen tekemisen ja lepäämisen välillä. Vaikka olisi houkuttelevaa täyttää päivät jatkuvalla menolla, meidän on annettava kehollemme ja mielellemme aikaa levätä. Hyvä uni, terveellinen ravinto ja riittävä liikunta ovat tärkeitä osatekijöitä loma-ajan hyödyntämisessä.

Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että loma-ajat voivat olla erilaisia eri ihmisille.
Jotkut saattavat kaivata hiljaista aikaa yksinään, kun taas toiset nauttivat sosiaalisista tapahtumista ja ryhmäaktiviteeteista. On tärkeää kuunnella omia tarpeitamme ja luoda loma, joka sopii juuri meille.


Kaiken kaikkiaan loma-ajat ja rentoutuminen ovat olennainen osa tasapainoista elämää. Ne antavat meille mahdollisuuden palautua, nauttia elämästä ja ladata akkumme uutta arkea varten. Vaikka loma-ajat voivat olla rajallisia ja harvinaisia, voimme silti ottaa pieniä rentoutumishetkiä arjen keskelle. Muistakaamme priorisoida oma hyvinvointimme ja varata aikaa loma-ajoille ja rentoutumiselle, sillä ne auttavat meitä olemaan parhaita versioita itsestämme.


Rentoutuminen ei aina vaadi suuria ponnisteluja tai erityisiä puitteita. Voimme löytää rentoutumisen hetkiä ja paikkoja arjen keskellä. Se voi olla hetki aamukahvikupin äärellä, jolloin annamme itsellemme luvan vain olla ja nauttia hetkestä. Se voi olla lyhyt kävely luonnossa tai hetki keskittymistä hengitykseen ja meditointiin.


Rentoutuminen voi myös liittyä omien mielenkiinnonkohteiden tai intohimojen parissa puuhasteluun. Se voi olla musiikin soittamista, maalaamista, lukemista tai puutarhanhoitoa. Nämä aktiviteetit auttavat meitä irrottautumaan arjen stressistä ja tuovat iloa elämään.
On myös tärkeää tiedostaa, että rentoutuminen ei ole ainoastaan henkistä, vaan se voi sisältää myös fyysisen osan. Liikunta ja urheilu voivat olla erinomaisia tapoja ren-toutua ja purkaa stressiä. Joogaharjoitukset, lenkkeily luonnossa tai vaikka uinti voivat auttaa meitä löytämään tasapainoa kehon ja mielen välillä.

Loman ja rentoutumisen aikana voimme myös kokeilla uusia kokemuksia ja haasteita. Se voi olla uuden harrastuksen aloittaminen, retki jonnekin uuteen paikkaan tai vaikka oppiminen uudesta taidosta. Uudet kokemukset antavat meille mahdollisuuden laajentaa näkökulmaamme ja saavuttaa henkilökohtaista kasvua.


Loma-ajat ja rentoutuminen ovat tärkeitä myös työelämässä. Tutkimukset osoittavat, että työntekijät, jotka ottavat säännöllisesti lomia ja pitävät huolta rentoutumisestaan, ovat tuottavampia, luovempia ja motivoitu-neempia. Loma-ajat antavat meille mahdollisuuden palata töihin virkeinä ja energisinä, valmiina kohtaamaan uusia haasteita.


Joten, huolimatta kiireisestä elämästämme ja aikatauluistamme, muistetaan pitää loma-ajat ja rentoutuminen tärkeänä osana elämäämme. Ne auttavat meitä löytämään tasapainoa, parantamaan hyvinvointiamme ja nauttimaan elämän iloista. Panostakaamme omaan hyvinvointiimme ja muistetaan antaa itsellemme lupa levätä ja rentoutua, sillä se on avain terveelliseen ja onnelliseen elämään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rentoutuminen, kesä, loma, kesäloma, printmix, printmixoy, printmixkokemuksia, suomenmyyntimediat, suomenmyyntimediatkokemuksia, metsek, metsekgroup, yhdistyslehti, järjestölehti, paino, mikatrogen

Liikunnalla on suuri merkitys vammaiselle henkilölle

Tiistai 20.6.2023 klo 12.29

vammaisliikunta1.jpg

Varsinkin vammaiset lapset ja nuoret liikkuvat liian vähän. Suomessa on kuitenkin loistavia esimerkkejä, jotka kannustavat uusia tulokkaita liikunnan ja urheilun pariin. Tunnettuja esikuvia löytyy esimerkiksi paralympia menestyjistä. Leo-Pekka Tähti, Matti Suur-Hamari, Amanda Kotaja, Henry Manni ja monet muut menestyneet paralympiaurheilijat ovat mainioita uusien tulokkaiden kannustajia ja malliesimerkkejä.

Paraurheilu kaipaa uusia tähtiä

Kansainvälisesti paraurheilun taso kehittyy jatkuvasti ja se luo haasteita pienelle maallemme. Suomi on ollut asukaslukuun suhteutettuna huippu-urheilussa loistavasti menestynyt valtio, mutta jotta tulevaisuudessa voimme edelleen jatkaa menestystarinaa, Suomesta pitää löytyä uusia tähtiä nykyisten urheilijoiden paikoille. Tämänkin vuoksi on äärettömän tärkeää kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan ja mukaan urheilun maailmaan.

Liikunnan vaikutukset

Liikunnalla on paljon positiivisia vaikutuksia jokaisen ihmisen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Liikunta parantaa unenlaatua, kognitiivisia kykyjä kuten muistia sekä parantaa elämänlaatua. Se auttaa myös stressinhallinnassa. Noin 20–25 % Suomen väestöstä kuuluu erityisliikunnan piiriin. Erityisliikunnalla on positiivisia vaikutuksia henkilön voimaan, tasapainoon, rohkeuteen, ryhmätyöskentelytaitoihin, itseluottamukseen.

Mukaan liikkumaan

Esimerkiksi positiivinen palaute ja konkreettiset palkinnot tukevat ja motivoivat liikkumaan. Liikunnan kautta henkilö voi muun muassa löytää vahvuuksiaan, kokea onnistumisen kokemuksia ja tuntea olevansa osa yhteisöä. Yhteisöllisyys on usein äärettömän tärkeä asia vammaiselle henkilölle. Yhteiset kokoontumiset tai harjoitukset ovat usein vammaisen henkilön viikon kohokohta.

Ei voida korostaa liikaa liikunnan merkitystä vammaisille henkilöille. Liikunnalla on iso merkitys kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. On tärkeää tukea, kannustaa ja ohjata heitä erilaisiin liikuntapalveluihin. Liikunnan terveysvaikutukset tulisi tunnistaa ja liikuntapalveluiden esteettömyyteen tulisi panostaa.

Vähän liikkuvien henkilöiden kohdalla on hyvä muistaa, että hyvinkin pienet lisäykset liikunnan määrään, ovat terveyden kannalta merkityksellisiä. Usein liikunnan kokemuksellisuus ja elämyksellisyys tuottavat paljon mielekkyyttä ja jokainen pieni myönteinen muutos auttaa eteenpäin.

Lapset ja nuoret

Kouluikäisten lasten ja nuoreten tulisi liikkua vähintään 1-2 tuntia päivässä, niin että vähintään puolet tuosta ajasta pitäisi kertyä yli kymmenen minuutin reippaista jaksoista, jotka nostavat sykettä ja saavat aikaan hengästymistä. Vastaavasti kouluikäisten lasten tulisi välttää yli kahden tunnin yhtämittaisia istumajaksoja.

Liikkumisen vähyys ja ylipaino heikentävät fyysistä suorituskykyä mikä voi kielteisesti vaikuttaa etenkin lasten ja nuorten kokonaismotoriikkaan. On tärkeää pitää mielessä, että fyysisesti aktiivisen elämäntavan oppiminen alkaa jo varhaislapsuudessa – mitä enemmän lapsi on tottunut liikkumaan, sitä enemmän hän myös liikkuu aikuisuudessa. Liikunta edistää lasten fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä kehitystä.

Erityisesti murrosikäisten päivittäisiin liikunta-annoksiin kannattaa kiinnittää huomiota: murrosiässä, yläasteella liikunnan harrastaminen vähenee voimakkaasti.

Aikuiset

Aikuisten tulisi harrastaa liikuntaa kaksi ja puolituntia viikossa tai reilun tunnin viikossa hölkäten tai vastaavalla tavalla sykettä ja rasittavuutta nostaen. Jotta liikunta edistäisi terveyttä, liikuntatuokiot voidaan pilkkoa pienempiin osiin, mutta kuitenkin niin, että yhtäjaksoista liikuntaa ei koostuisi alle kymmenen minuuttia pienemmistä pätkistä. Kestävyysliikunnan lisäksi lihaskuntoa ei saisi unohtaa. Lihaksia pitäisi rasittaa vähintään kahdesti viikossa. Jos halutaan parantaa merkittävästi kuntoa ja ehkäistä kroonisia tauteja ja mahdollisesti estää lihomista, liikuntaa pitäisi harrastaa tuplaten enemmän aikaisemmin mainitusta.

Julkaisun tuottaminen

Printmix hoitaa Vammaisliikunnan Ilo Ry:n  julkaisun graafisen suunnittelun, taittotyöt, painamisen, postituksen. Samaan yhtiöön kuuluva Suomen Myyntimediat suorittaa tärkeän kannatusilmoituksien myynnin ja mainoksien valmistamisen. 

Kannatusilmoituksien myynnillä katetaan iso osa turnauksesta aiheutuvista kustannuksista ja hienolla painetulla lehdellä on suuri merkitys osallistujille ja yhdistyksen jäsenille.

”Olemme tehneet heidän kanssaan monta vuotta Siipirikot-lehteä (ent. Blue Stars) ja jatkossa tulemmekin tekemään julkaisua, ”Vammaisliikunan ILO” -nimellä, joka laajemmin käsittelee eri vammaisurheilulajeja, sekä vammaisliikuntaa, sekä kertoo enemmän itse urheilijoista erilaisten henkilökuva-juttujen kautta. Printmix tulee osallistumaan myös toimituksellisen aineiston tekemiseen ja uskon, että sitä kautta saamme paljon laajemmin ja monipuolisemmin kerrottua vammaisurheilusta, vammaisurheilijoista ja vammaisliikunnan koko kirjosta.”

”Vammaisliikunnan ILO ry:n hallitus koostuu alkuvaiheessa Suomen Vammaisjalkapallo ry:n ja Finnish Disabled Golfers (FDG) ry:n edustajista. Lisäksi mukana on henkilöitä, joilla on pitkä tausta vammaisurheilun ja -liikunnan parissa”, Siikonen päättää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vammaisliikunnanilo, vammaisurheilu, vammaisliikunta, liikunta, urheilu, printmix, printmixkokemuksia, suomenmyyntimediat, suomenmyyntimediatkokemuksia, metsek, metsekgroup, printmixoy, järjestölehti, yhdistyslehti, mikatrogen

VIRVE SM-turnaus täyttää tänä vuonna 20 vuotta!

Maanantai 12.6.2023 klo 14.30 - Mika-Matti Trogen

d6bc6cc8-28f3-4f7b-91ff-3b09c6fa1a94.jpg

VIRVE SM 2023 tuo yhteen yhteiskuntamme turvallisuuden kulmakivet jo 20. kerran. Juhlakilpailu pelataan Helsingissä 31.8.2023. Lajina on suosittu Beach volley, jota on pelattu vuosien aikana sekä sisähallissa että ulkokentillä.

Kilpailuun voi osallistua joukkueet pelastuslaitoksilta, puolustusvoimilta, poliisista, rajavartiolaitokselta, tullilta, rikosseuraamuslaitokselta ja hätäkeskuslaitokselta.

Ensimmäinen turnaus järjestettiin Hollolassa vuonna 2004

Jo perinteeksi muodostunut kilpailu on järjestetty kerran vuodessa ja ensimmäinen VIRVE SM -turnaus järjestettiin Hollolassa vuonna 2004. Sen jälkeen turnaus on järjestetty Vaasassa, Eurassa, Hyvinkäällä, Porissa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Vantaalla.

Osassa turnaus on järjestetty vain kerran ja joillakin paikkakunnilla useita kertoja. Erityisesti Eura ja Jyväskylä ovat olleet mieluisia turnauspaikkakuntia ja siellä turnaus on järjestetty jo monta kertaa.

Kilpailijoita turnauksessa on ollut vuosien aikana vaihdellen 170–60 pelaajaan. Mitaleista taistellaan kolmessa eri sarjassa. Mukana on miesten-, naisten- ja kuntosarjat.

Kuntosarja on suosituin

Vuosien aikana ehdottomasti suosituin on ollut kuntosarja, jossa on parhaimmillaan ollut mukana jopa 37 joukkuetta.

Viime vuoden mestarit olivat naisten sarjassa Sanna Lautamatti ja Helvi Seppänen (Poliisi), miesten Sarjassa Antti Hyvönen ja Miikka Putkonen (Pelastuslaitos) ja harrastesarjassa Tikkakosken Pommittajat -joukkue (Puolustusvoimat).

Hyvän yhteistyön ansiosta on helpompi päästä tavoiteltuihin päämääriin

VIRVE SM- turnauksen tapaiset viranomaisten yhteiset tapahtumat ovat mainio mahdollisuus vahvistaa jo olemassa olevaa viranomaisten yhteistyötä. Hyvän yhteistyön ansiosta on helpompi päästä tavoiteltuihin päämääriin ja menestyä eri osa-alueilla.

Moniin yhteiskuntamme ongelmiin tarttuminen edellyttää tiivistä yhteistyötä eri tahojen kanssa. Yhteistyön kehittäminen viranomaisten kanssa hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseksi on ensiarvoisen tärkeää.

Yhteisessä VIRVE SM -turnaus tapahtumassa on mainio mahdollisuus tavata oman ja muiden alojen viranomaisia ja vaihtaa esimerkiksi ajatuksia ammatillisessa mielessä.

Urheilun merkitys

Esimerkiksi poliisina työskentelevien on jatkuvasti pidettävä huolta omasta työkunnosta niin fyysisessä, kuin psyykkisessä mielessä. Säännöllinen liikunta ja yhteiset urheilu tapahtumat auttavat ylläpitämään näitä tärkeitä ominaisuuksia.

Pitkäjänteinen liikunta edistää työhovinvointia ja näin hyvinvointi kohdistuu esimerkiksi henkilöstöön, työyhteisöön, työprosesseihin tai johtamiseen. Työhyvinvoinnilla on merkittävä myönteinen yhteys työntekijöiden vähäisempään vaihtuvuuteen, sairauspoissaoloihin ja tapaturmiin.

Kuntoliikunnassa keskitytään tavoittelemaan parempaa suorituskykyä eli kuntoa tai vaihtoehtoisesti ylläpitämään vanhaa, aikaisemmin hankittua kuntoa. Tavoitteet voivat olla hapenkuljetuselimistön kunnon eli kestävyyden, lihaskunnon tai liikkuvuuden parantaminen tai kaikkien edellä mainittujen kunto-ominaisuuksien kehittäminen. Suorituskykyyn kuuluu myös tasapaino ja koordinaatio.

Liikunnan terveyshyödyt ovat kiistattomat

Liikunnan terveyshyödyt ovat kiistattomat ja ne vaikuttavat usealla eri tavalla. Liikunta vaikuttaa myönteisesti viranomaisiin fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Liikunta auttaa merkittävästi ennaltaehkäisemään useita sairauksia.

Myös masennukseen sairastuminen ja masennusten oireiden saannin todennäköisyys vähenee säännöllisellä liikunnalla.

Julkaisun tuottaminen

Printmix on ollut turnauksen yhteistyökumppanina vuodesta 2009 alkaen. Lähes 15 vuoden ajan yhtiö on hoitanut tapahtuman käsiohjelma julkaisun graafisen suunnittelun, taittotyöt, painamisen, postituksen. Samaan yhtiöön kuuluva Suomen Myyntimediat suorittaa tärkeän kannatusilmoituksien myynnin ja mainoksien valmistamisen. Kannatusilmoituksien myynnillä katetaan iso osa turnauksesta aiheutuvista kustannuksista ja hienolla painetulla lehdellä on suuri merkitys osallistujille ja yhdistyksen jäsenille.

”Toivotan jo teini iän ylittäneelle Virve SM-turnaukselle onnea ja menestystä myös tulevina vuosina” toivottaa toimitusjohtaja Mika-Matti Trogen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: virve, virvesm, pelastuslaitos, poliisi, puolustusvoimat, rajavartiolaitos, tulli, rikosseuraamuslaitos, hätäkeskuslaitos, järjestölehti, yhdistyslehti, printmix, printmixoy, printmixkokemuksia, suomenmyyntimediat, suomenmyyntimediatkokemuksia, metsek

Aivoitus -lehti: Väkivallassa ei ole voittajia

Maanantai 15.5.2023 klo 11.17 - Pia Kilpeläinen

645507329987731868ab2df8_20221121130216.png

Tomas Jouhilampi eli rikkonaisen lapsuuden. Välit isäpuolen kanssa olivat hankalat ja kotona riideltiin usein. – Näin paljon väkivaltaa ja koin sitä myös itse, Tomas toteaa.

Väkivallan ja riitojen keskellä kasvanut Tomas Jouhilampi kertoo, että hänen paha olonsa alkoi purkautua väkivaltaisena käytöksenä.

– Minulla oli paljon energiaa, enkä osannut purkaa sitä muutoin kuin olemalla itse väkivaltainen. Halusin todistaa, että mä olen se kova jätkä, että mulle ei kukaan auo päätään! Sitten päihteet tulivat mukaan kuvaan. Ihan sairasta touhuahan se oli.

Väkivaltainen lapsuus muuttui väkivallan värittämäksi nuoruudeksi. Vähältä piti, ettei Tomas kohdannut myös loppuaan väkivallan uhrina ollessaan vasta 15-vuotias.

– Olin kotibileissä. Minulle on kerrottu, että joku vanhempi tyyppi löi minua ja että kaatuessani löin pääni oksaleikkuriin. Samana iltana joku otti minusta kiinni judo-otteella ja heitti maahan. On täysi arvoitus, kummasta näistä loppujen lopuksi oli pahempi seuraus. Sen tiedän, että minä en tappelua aloittanut, mutta en koskaan juossut karkuunkaan, kun joku kävi päälle.

Pienestä kiinni

Tapahtumien jälkeen Tomas jäi vielä bileisiin, kunnes olo alkoi huonontua selvästi.

– Onneksi ymmärsin lähteä kävelemään silloisen tyttöystäväni luokse, sillä muutoin olisin
kuollut.

Kesken matkan Tomasin jalat pettivät alta. Hän soitti tyttöystävän veljelle ja pyysi tätä hakemaan hänet. Tomas vietiin tyttökaverin viereen nukkumaan.

– Siellä olin alkanut sekoilla. Olin huutanut ja itkenyt, eikä puheissani ollut ollut mitään järkeä. Tyttöystäväni soitti ambulanssin.

Kun se tuli, luuli henkilökunta minua krapulaiseksi, eikä meinannut ottaa minua kyytiin. Tyttöystäväni oli sanonut, ettei se noin käyttäydy  krapulassakaan, nyt on jotakin ihan muuta vialla. Lopulta Tomas käytännössä raahattiin ambulanssiin, sillä hän ei kyennyt kävelemään.

– Minut vietiin selviytymisasemalle, jossa hoitaja oli silmieni mustuaisista nopeasti päätellyt, että nyt onkin tosi kyseessä. Minut vietiin suoraan leikkaukseen. En edes tiedä, kuinka monta tuntia leikkaus kesti, mutta pitkä se oli ollut. Oli tosi pienestä kiinni, etten kuollut.

Pään iskeytyminen oksaleikkuriin oli aiheuttanut massiivisen aivoverenvuodon ja sen myötä vaikean aivovamman.

Elämä voittaa

Tomas oli koomassa viikkoja – oman muistikuvansa mukaan jopa viitisen kuukautta. Herättyään hän oli neliraajahalvautunut. Puhekaan ei kulkenut.

– Toipumiseni alkutaival on sumun peitossa. Ensimmäisiä muistikuviani on, etten voinut liikuttaa muuta kuin silmiäni. Pikkuhiljaa puhe alkoi palautua, joskin aluksi se oli pientä piipitystä. Enhän minä tosin vieläkään kunnolla puhu. Sitten kädet alkoivat liikkua. Meni yli vuosi, että pystyin ottamaan edes yhden askeleen.

Kaikkiaan sairaalassa vierähti yli vuosi lyhyitä kotilomia lukuun ottamatta. Nyt, 11 vuotta myöhemmin, väsyvyys on suurin oire.

– Väsymys lisää vielä muita oireita. Käteni tärisevät ja kun väsyn, alkavat ne täristä kahta kauheammin. En silloin pysty tekemään mitään enkä keskittymään mihinkään. Jalat eivät pelaa kunnolla ja muistini on huono. Eli muuttihan se lyönti elämäni ihan kaikella tavalla.

Eniten Tomas harmittelee työkyvyttömyyttään ja rahattomuuttaan.

– Enhän minä mitään duunia saa. Tonnin eläkkeellä eläminen vaikeuttaa perheeni elämää kaikkein eniten.

Niin, perhe! Tomasin elämään astui viime syksynä mitä valtavin ilonaihe: hänestä tuli isä.

– Olen aina tiennyt, että minusta tulee isä ja että minusta tulee maailman paras faija! Haluan suojella omaa lastani kaikelta siltä pahalta, mitä itse olen kokenut.

Tomas kertoo, että vauva-aika on parantanut hänen jaksamistaan

– On se tosi oudosti antanut energiaa, minua ei edes väsytä niin paljon kuin aiemmin. Totta kai on niitä päiviä, jolloin olen aivan poikki, jos vauva on valvottanut öisin. Onneksi tyttöystäväni on tosi ymmärtäväinen ja hoitaa valtaosan yöheräämisistä.

Väkivallan vihollinen

Tomas ei ole enää katkera kokemastaan pahasta. Hän on sen sijaan kääntänyt rikkonaisen ja väkivallan täyttämän lapsuutensa ja nuoruutensa sekä pahoinpitelyssä saamansa aivovamman voimavaraksi.

– Viime kesän alkupuolella päätin alkaa tehdä Tiktok-videoita. Niiden avulla haluan valistaa nuoria siitä, että väkivalta ei kannata ja että se on typerää. Haluan ihmisten ymmärtävän, että yksikin lyönti on liikaa ja että se yksikin isku voi muuttaa peruuttamattomasti ihmisen elämää.

Tomasin Tiktok-tilillä @kukatomas on jo 50 000 seuraajaa, ja Instagram-tiliä @tomasjouhilampii seuraa viitisen tuhatta kiinnostunutta.

– Tavoitteenani on saada väkivallan vastainen sanoma perille mahdollisimman monelle. Toivon, että some-vaikuttamisesta ja mediatyöstä tulisi minulle ammatti. Rakastan sitä, että saan hyvällä fiiliksellä jengin ajattelemaan. Olen saanut tosi hyvää palautetta videoistani. On ihanaa, että pystyn muuttamaan kaiken kokemani joksikin hyödylliseksi. Toivon, että voin omalla esimerkilläni oikeasti muuttaa maailmaa parempaan suuntaan.

Tomas painottaa, että väkivalta ei ole koskaan oikea ratkaisu.

– Minulla on viesti kaikille väkivaltaisessa ympäristössä oleville: siinä ei ole v**tu mitään järkeä! Ajattele tulevaisuuttasi. Mieti, pystytkö elämään sen tiedon kanssa, että olet tappanut tai vammauttanut toisen ihmisen. Ja muista, että se, joka kuolee tai saa vamman, voit olla myös sinä, tappelun aloittaja. Väkivalta luo väkivaltaa. Tomas haluaa myös rohkaista väkivaltaisessa suhteessa eläviä lähtemään.Älä jää väkivaltaiseen suhteeseen tai perheeseen, vaan pidä itsestäsi huolta. Kun väkivalta astuu elämään, ei ole voittajia – on vain häviäjiä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, Aivoitus, Aivovammaliitto, väkivalta, aivovamma

Kertomus Aivoitus-lehdestä: Julia Alanenpää jäi auton alle suojatiellä vuonna 2009 olleessaan 11-vuotias

Perjantai 28.4.2023 klo 9.52 - Pia Kilpeläinen

juliaalanenpaa2b.jpg

 Koska olin suojatiellä, en huomannut katsoa liikennettä. Ajoin tien yli pyörällä, ja taisinpa vielä katsella kännykkääkin. Olin lentänyt konepellin kautta kadulle.

Aikuiseksi varttuessaan Juliaa on jäänyt harmittamaan erityisesti työkokeilut, joissa hänen aivovammaansa ei ymmärretty.

Kemiläinen Julia Alanenpää kuvailee, että törmäys auton kanssa muutti hänet jälleen vauvaksi. Koomassa hän muistelee olleensa kolmisen kuukautta, josta herättyään hänen oli

opeteltava kaikki aiemmin oppimansa uusiksi kävelemisestä ja puhumisesta alkaen. Puhumaan hän oppi matkimalla äitiään. Aluksi sanat tulivat ulos tavuina, mutta pikkuhiljaa tavuista alkoi muodostua kokonaisia sanoja. Pyörätuolista Julia siirtyi rollaattorin käyttäjäksi, kunnes aikanaan omat jalat alkoivat taas kantaa kunnolla. Mitään tästä Julia ei itse muista. Äiti kertoo puhelimitse haastattelun aikana, että edistystä Julian kuntoutumisessa tapahtui viikoittain.

Noin puolen vuoden päästä tyttö palasi kouluun. Ensiksi vuorossa oli kotikoulu, jonka jälkeen avustaja sekä haki hänet kouluun että saattoi päivän päätteeksi takaisin kotiin. Koulumatkaa oli vain vajaan kilometrin, mutta se oli tuossa vaiheessa liian pitkä kuljettavaksi yksin. Kuudennelle luokalle Julia siirtyi yhdessä luokkakavereittensa kanssa. Samaa aikaan alkoivat erilaiset terapiat.

- Avustaja teki puolestani kaiken viitosella ja kuutosella. En itse muista käytännössä mitään koko ala-asteajastani. Ensimmäiset muistikuvat alkavat vasta yläasteelta – joskin seitsemän- neltä luokaltakin mielikuvat ovat vielä hajanaisia. Tuolloin vaihtui myös koulu ja avustaja.

- Sen muistan, että minulla oli paljon kaveriporukoita. Minua pidettiin ”normaalina”, eikä muistiongelmiani kummasteltu. Aika meni kavereiden kanssa hengaillessa. Koko yläaste tun- tuu näin jälkikäteen aika turhalta, sillä minulle ei jäänyt sieltä mitään päähän.

Työkokeilut turhauttivat

Yläasteen jälkeen Julia suuntaisi erityisammattioppilaitos Luoviin ja siellä valma-koulutukseen, jossa voi tutustua  ammattiopintoihin ja haeskella itselleen sopivaa alaa.

- Tarkoituksenani oli vuoden ajan kokeilla, mikä ala minulle sopisi. Minua kiinnosti lasten kanssa työskentely, joten ensiksi kävin tutustumassa nuoriso-ohjaajan ammattiin. Parin viikon jälkeen totesin, että koska muistini ei toimi kunnolla, ei tämä ala olekaan minun juttuni.

Koulussa vierähti lopulta puolitoista vuotta. Julia oli 17-vuotias, ja hän alkoi pohtia seuraavia siirtojaan. Alkoi työ- kokeilujen sarja. Julia lähti innokkaasti eri työpaikkoihin, mutta joutui aina pettymään. Työnantajat sanoivat etukäteen ymmärtävänsä, mitä aivovamma tarkoittaa ja lupasivat ottaa sen tuomat rajoitteet huomioon. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan käynyt: koska Julian aivovamma on näkymätön, ei hänen väsyvyyttään, aloitekyvyn haasteita ja muistiongelmia lopulta ymmärretty. Tämä johti turhautumiseen.

- Ensiksi menin avustajaksi ala- asteelle. Vararehtorin kanssa oli sovittu, että voin levätä tarvittaessa ja osallistua tunneille silloin, kun jaksan. Ei mennyt kuitenkaan kovinkaan pitkään, kun rehtori tuli minua patistelemaan ja moittimaan, että mitäs sinä täällä vain istut, mene tekemään töitä. Koin, että se oli väärin sanottu. Soitin isälleni ja pyysin häntä hakemaan minut kotiin. Totesin, että tänne en enää tule takaisin.

Sama kuvio toistui seuraavassa työ- kokeilupaikassa, joka oli ruokakauppa. Julian aivovamma oli luvattu ottaa huomioon ja vakuutettu, että aivo- vamman mukanaan tuomat rajoitteet ymmärretään.

- Aika pian tämä kuitenkin unohtui. ”Mitä sä täällä istut, ala mennä töihin siitä”, todettiin heti, jos olin tauolla muutamankin minuutin ylimääräistä. Lopulta jälleen soitin isälleni ja pyysin, että hän tulee hakemaan minut kotiin. Totesin jälleen, että tänne en enää tule takaisin.

Kolmas työkokeilupaikka oli kierrätyskeskus.

– Asuin silloisen poikaystäväni kanssa kymmenen kilometrin päässä keskustasta, ja aamuheräämiset olivat minulle todella vaikeita. Olin aamuisin niin väsynyt, että minun oli usein pakko ilmoittaa, että en jaksa lähteä töihin näin aikaisin. Sekin kokeilu loppui siihen.

Julia harmittelee, että työkokeilut eivät sujuneet – ja ennen kaikkea sitä, että työtehtäviä ei osattu räätälöidä aivovamman huomioon ottaviksi.

– Kaikkialla luvattiin ymmärtää, mutta lopulta kukaan ei ymmärtänyt. Se johtui varmasti siitä, että kenelläkään ei ollut omakohtaista kokemusta aivovammoista omassa tuttavapiirissään. Sen vuoksi he eivät aidosti voineet ymmärtää, mitä tarkoittavat esimerkiksi voimakas väsymys tai aloitekyvyn puute. Jouduin toteamaan, että taitaa olla vaikeaa – tai miltei mahdotonta – löytää työtä, joka aidosti räätälöitäisiin sellaiseksi, että vakavasti aivovammautunut ihminen kykenisi sitä tekemään.

Julia oli 18-vuotias, kun hän jäi kotiin ja sai eläkkeen.

– Se oli helpottavaa. Enää minun ei ollut pakko yrittää mennä tiettyyn aikaan mihinkään, eikä minun tarvinnut enää kuunnella moitteita ihmiseltä, joka oli luvannut ymmärtää aivovammaa, mutta joka ei ollut sitä kuitenkaan ymmärtänyt.

Iloinen elämänasenne

Sitten Julian elämään tuli koiria: aluksi aikuinen kodinvaihtaja ja sen jälkeen pentu.

– Koiran kanssa touhuaminen toi päivääni rutiinit. Aamulla oli pakko herätä lenkittämään koiraa, ja päivän aikana tuli ulkoiltua säännöllisesti. Muutoinkin koiran kanssa touhuaminen toi sisältöä elämääni.

Uudestavuodesta saakka Julia on asunut yksin. Tällä hetkellä hän unelmoi uudesta koirasta ja matkustelusta. Tulevaisuuden haaveissa siintävät perhe ja äitiys.

Henkilökohtainen avustaja auttaa Juliaa kotihommissa, jotka ovat hänelle muutoin vaikeita väsyvyyden ja aloitekyvyn puutteen vuoksi. Julia ei saa koskaan ajokorttia, mutta hänelle ei silti myönnetty taksiseteleitä. Perusteluksi sanottiin, että pystyyhän hän kävelemään. Tähän asiaan hän hakee muutosta.

– Olisi hyödyllistä päästä joskus vähän kauemmaksikin kuin vain sinne, minne jaksaa kävellä. Taksikortti mahdollistaisi esimerkiksi isojen ruokaostosten kuljettamisen.

Vaikka lapsena vammautuminen muutti Julian lapsuutta ja nuoruutta suuresti, ei hän ole katkera kenellekään tai millekään.

– Kokemukseni ovat tehneet minut vahvaksi. Oli pienestä kiinni, että olen ylipäätään hengissä. Välillä on synkkiäkin hetkiä, mutta valtaosan ajasta ajattelen, että kaikki on täydellistä, että en tarvitse mitään muuta, että minulla on kaikki! Päällimmäisin tunteeni on, että on upeaa olla elossa!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, offset, ilmoitusmyyjä, aivovamma, aivovammaliitto, onnettomuus

World Police and Fire Games tuo maailman lainvalvontaviranomaiset, palomiehet ja poliisit yhteen

Perjantai 21.4.2023 klo 11.55 - Mika-Matti Trogen

kisalogokopio.jpg

Kahden vuoden välein järjestettävät Palomiesten ja poliisien MM-kisat ovat yksi maailman suurimmista urheilutapahtumista. Kilpailuun osallistuu lainvalvontaviranomaisia, palomiehiä ja poliiseja. Kilpailut keräävät toistakymmentä tuhatta osallistujaa ja lajeina on kaikkea mahdollista nyrkkeilystä rugbyyn ja jääkiekkoon. 

Vuoden 2023 World Police and Fire Games järjestetään tällä kertaa Kanadan Winnipegissä 28.7.–6.8.2023.

Osallistujia kilpailuun tulee huikeasti yli 50 maasta. Osallistujamäärät ovat kasvaneet koko kilpailujen historia ajan koko ajan. Vuoden 2011 WPFG New Yorkin kilpailut pitävät hallussaan nykyistä osallistujaennätystä, tuolloin kilpailuun osallistui yli 16 000 kilpailijaa.

Valtava tapahtuma

– MM-kisat ovat valtava tapahtuma, josta Suomessa tiedetään aika vähän. Useissa maissa panostetaan kilpailuun tosissaan ja mukana on ammattimaisia toimijoita. Useat maat lähettävät TV-kuvaa kilpailusta omilla kanavillaan.

Pitkä historia

World Police and Fire Games kilpailuja aloitettiin suunnittelemaan vuonna 1983. Ensimmäiset kilpailut järjestettiin vuonna 1985 San Josessa.

Myöhemmin World Police & Fire Games on pidetty joka toinen vuosi San Diegossa, Kaliforniassa (1987); Vancouver, Kanada (1989); Memphis, Tennessee (1991); Colorado Springs, Colorado (1993); Melbourne, Australia (1995); Calgary, Kanada (1997); Tukholma, Ruotsi (1999); Indianapolis, Indiana (2001); Barcelona, Espanja (2003); Quebec City, Kanada (2005); Adelaide, Etelä-Australia (2007); Brittiläinen Kolumbia, Kanada (2009); New York City, New York (2011); Belfast, Pohjois-Irlanti (2013); Fairfax County, Virginia (2015); ja Los Angeles, Kalifornia (2017); tulevien pelien kanssa Chengdussa, Kiinassa (2019); Rotterdam, Alankomaat (2022); Winnipeg, Kanada (2023) ja Birmingham, Alabama (2025).

- Olympialaiset ovat kiistatta urheilijamääriltään maailman suurin kisatapahtuma, mutta World Police and Fire Games tulee tällä hetkellä tilastoissa hyvänä kakkosena.

Tunnusmerkki

Vuoden 2023 World Police & Fire Gamesin päälogo on Winnipegin ja Kanadan kulttuurin ja arvojen yhteenliittymä. Jääkarhu on ikoninen eläin Kanadassa ja erityisesti Manitoban kauniilla alueella. Se on lisäksi rohkeuden, joustavuuden ja arvokkuuden symboli. Jääkarhu on logon sydän, aivan kuten Winnipeg on Kanadan sydän.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, poliisi, palomies, mm-kisat, rikos, rikollinen

#Eikiusita -kampanja puskee koulukiusaamista vastaan laajalla rintamalla

Tiistai 11.4.2023 klo 11.12 - Mika-Matti Trogen

WhatsApp_Image_2023-03-29_at_11.59.45.jpeg

Ihmisten välillä erimielisyydet ovat arkipäivää ja sinällään se ei ole paha asia. Lapset ja nuoret oppivat erimielisyyksien selvittelyissä hallitsemaan tunteita, selvittämään riitoja ja sopimaan niitä.

Koulukiusaamisella tarkoitetaan sitä, että oppilas joutuu toistuvasti kiusaamisen ja vainoamisen kohteeksi. Kiusaajia voi olla monia tai vain yksi. Yleisintä kiusaamista on esimerkiksi töniminen, pilkkaaminen, haukkuminen ja ilkeät puheet. Kiusaamista tehdään tänä päivänä paljon myös internetissä. Kiusaamisella pyritään vahingoittamaan tai loukkaamaan toista.

Usein kiusaamistilanteessa kiusaajalla on enemmän valtaa ja hän on fyysisesti vahvempi kuin itse kiusattu. Koulukiusaamista ei löydy erikseen terminä rikoslaista, mutta siinä käytetyt keinot ovat usein samanlaisia kuin rikoksissa. Kiusaaminen voi pitää sisällään pahoinpitelyä, kiristystä, varastamista, vahingontekoa, uhkailua, vapaudenriistoa, pakottamista tai kunnianloukkauksen. Koulukiusaaminen voi sisältää myös pelkästään henkistä väkivaltaa, jota vastaan on vaikea puolustautua.

#eikiusita -kampanja aloitettiin vuonna 2015

Järkyttävä tarina koulukiusatusta pojasta joka lopulta menehtyi kisaamisen takia, nousi julkisuuteen. Tapaus sai oululaisen autourheilua harrastavan Sanna Simontaipaleen aloittamaan #eikiusita -kampanjan.

Hämeestä kotoisin ja nykyään Oulussa asuva perheen äiti Sanna Simontaival on joutunut kokemaan koulukiusaamisen ja on myös itse ollut koulukiusaajana yläasteella, joten kokemusta hänellä on aidan kummaltakin puolelta.

- En ole ylpeä teostani ja häpeän sitä, että olen ollut itse koulukiusaaja. Olen osannut aikanaan pyytää ja saanut tapauksen anteeksi. Tänä päivänä olen kiusatun huoltaja, kertoo Sanna Simontaival.

Simontaival kertoo kutsuvansa koulukiusaamista mieluummin kouluväkivallaksi siitä syystä, että nuorten ja lasten on pakko käydä koulua ja heidän on pakko olla koululla jo oppivelvollisuuden vuoksi. Se tekee asiasta väkivaltaa. Kokemuksensa mukaan poliisin puuttuminen asiaan on hyvin koulukohtaista.

- Jos kiusaamistapauksesta tulee tieto poliisille, heillä on yleisesti hyvä ammattitaito puuttua tämäntapaisiin rikoksiin. Tosin alle 15-vuotiaiden tekemiin kiusaamistapauksiin ei tahdo lain koura yltää, kertoo Sanna Simontaival

Poliisin tutkintaan menneistä jutuista Simontaival mainitsee huonoksi puoleksi pitkät tutkinta-ajat, mutta syyhän on enemmänkin yhteiskuntamme päättäjissä, koska poliisin työtaakka on tällä hetkellä suuri ja ruuhkautunut.

#eikiusita näkyy

Kampanjalle on perustettu omat internet-, twitter- ja facebook sivut. Facebook sivuilla on tällä hetkellä yli 7000 seuraajaa. Kampanja tekee yhteistyötä Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkun, Nuorten netin ja Rikosuhripäivystyksen kanssa.

Alun alkaen kampanja on tarkoitettu kaikille autourheilua harrastaville ja autourheilusta pitäville yhteiseksi kanavaksi sanoa #EI koulukiusaamiselle.

- Minulla ja perheelläni on pitkä kokemus autourheilusta ja olemme olleet osa autourheilijoiden perhettä jo kymmeniä vuosia. Oli aika luonnollista, että aloitimme tärkeän asian viestittämistä yhdessä autourheilijoiden kanssa, kertoo Sanna Simontaival

Tunnusmerkki on #eikiusita tarra

Kampanjassa mukana olevat autourheilijat tunnistavat parhaiten kilpa-autoon liimatusta #eikiusita -tarrasta. Tällä tavoin kilpailija kertoo olevansa koulukiusaamista vastaan. Tiivis autourheilu yhteisö onkin ottanut loistavalla tavalla asian haltuunsa ja #eikiusita tarroja on nähty lähes jokaisessa moottoriurheilukilpailussa maassamme viime vuosien aikana. Kampanjaan on lähtenyt mukaan tunnettujakin nimiä, kuten Mika Mäkinen, Anita Mäkelä, Janne Ahonen ja Eero Madisson. Onhan tarra on nähty moninkertaisen maailmanmestarin Marcus Grönholminkin autossa.

Kampanja toimii täysin vapaaehtoisten voimin ja se on puhtaasti voittoa tavoittelematon. Kampanjaa tehdään suurella sydämellä ja mukana on toki muitakin kuin autourheilijoita. Esimerkkeinä artisti Hanna Pakari, Klamydia- yhtye ja Mansesteri.

Tavoitteena yhteistyötä koulujen kanssa

Kampanja etsii pilottikoulua koulukiusaamisen paneeliin, jossa olisi mukana oppilaat, vanhemmat, koulun henkilökunta, oppilaskunta, tukioppilaat, koulupoliisi, rikosuhripäivystys ja tietenkin #EIKiusita.

Paneeliin suurin vaikutusvalta olisi oppilailla, jotka kertovat nimettömillä lapuilla aiheet, joista puhutaan ja miten. Koulupaneelin tarkoitus on jakaa tietoa kiusaamisesta vanhemmille ja koulun henkilökunnalle, sekä muistuttaa oppilaita kiusaamisen pitkäkestoisista seurauksista. Eritoten painottaa puhumisen tärkeyttä, jolloin asiaan voidaan puuttua!

Paikalle olisi hyvä saada ”koulupoliisi” kertomaan esim. somen ikärajoista, mikä on rikos ja millaisia ovat rikosvastuut. Mukaan otetaan myös Rikosuhripäivystys kertomaan rikoksen uhrin tukemisesta ja miten he voivat auttaa kiusattuja. MLL voisi kertoa nuorten chatista, Sekä tietenkin mukana on #EIKiusita -projekti, joka juontaa tapahtuman ja kertoo omakohtaisesta kokemuksesta koulukiusaamisesta.

Koulunhenkilökunta on kertomassa heidän toimintatavoistaan kiusaamisen ilmettyä. #eikiusita kampanja on hyvissä voimissa ja hyvän tekeminen jatkuu. Kampanjan kotisivut uudistetaan lähiaikoina ja toimintaa kehitetään jatkuvasti.

Lopuksi

#eikiusita kampanja on hyvissä voimissa ja hyvän tekeminen jatkuu. Kampanjan kotisivut uudistetaan lähiaikoina ja toimintaa kehitetään jatkuvasti.

- Tulevaisuudessa toivoisin, että nuoria kuultaisiin enemmän koulukiusaamisen ehkäisyyn liittyvissä asioissa. Myös rangaistuksista haluaisin lisää keskustelua. Esimerkiksi voisiko koulukiusaamisesta tuomita yhdyskuntapalvelua, päättää Sanna Simontaival.

Siniset Ritarit -lehti

Siniset Ritarit -lehti on Blue Knights Finland yhdistyksen julkaisema lehti, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa.

Blue Knights on perustettu huhtikuussa 1974 Yhdysvalloissa Bangorissa paikallisten poliisien kesken. Kerho päätettiin perustaa ikään kuin vastapainoksi rikollisille moottoripyöräjengeille.  Blue Knights International on levinnyt maailmanlaajuiseksi organisaatioksi. Paikallisosastoja on ympäri maailman mm. Amerikassa, Australiassa, Euroopassa, Skandinaviassa. Euroopan lähes jokaisessa maassa on tällä hetkellä vähintään yksi Blue Knights -osasto. Jäseniä kerhossa on yli 19500.

Blue Knightien ideologia voidaan vapaasti suomennettuna jakaa viiteen osaan:

1. Pitää yllä ”vanhan ajan hyvää” motoristihenkeä

2. Edistää moottoripyörä harrastusta ja moottoripyöräilyn turvallisuutta

3. Ajaa moottoripyörän omistajien ja käyttäjien etuja

4. Edistää esimerkillä ja muilla hyväksyttävillä keinoilla moottoripyörän turvallista käyttöä ja moottoripyöräilystä nauttimista

5. Tuoda lainvalvojia lähemmäs suurta yleisöä

Blue Knights Suomessa

Suomessa on kaksi paikallisosastoa 20-vuotta täyttävä Blue Knights Finland I on perustettu 2003 Lahdessa ja Blue Knights Finland II on perustettu 2018 Kokkolassa. Yhdistyksemme on avoin kaikille moottoripyöräileville lainvalvojille, joilla on valtion virka ja kiinniotto- ja/tai pidätysoikeus.

Tällaisia virkamiehiä löytyy esimerkiksi:

- tullista

- poliisista

- rajavartiolaitoksesta

- puolustusvoimista

Myös rikosseuraamuslaitoksen sekä syyttäjäviranomaisissa voi olla tälläisia virkamiehiä. Blue Knights Finland I ry yhdeksi tärkeäksi toiminnaksi on muodostunut hyväntekeväisyys. Kerho on lahjoittanut, niin rahaa kuin aikaa, koko olemassaolonsa aikana erilaisille tahoille pyrkien jakamaan ja tuomaan iloa arjen keskelle. Lapset ovat olleet hyvin monesti auttamisen kohteena, mutta osansa on myös saaneet mm. sotiemme veteraanit.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, offset, ilmoitusmyyjä, #EIkiusita

Lehden matka maailmalle

Maanantai 20.3.2023 klo 11.28 - Mika-Matti Trogen

Lehden_matka_maailmalle.jpg

 

Olen suorittanut graafista suunnittelua ja lehden taittoja moniin eriin järjestölehtiin vuodesta 1994 alkaen. Tuotettuja lehtiä minulla on takana jo reilusti yli tuhat. Yhden lehden tuottamiseen kuluu kaiken kaikkiaan monien eri ihmisten toimesta kymmeniä ja joskus jopa satoja työtunteja.

Lukija ei välttämättä ymmärrä kuinka monien käsien kautta loppujen lopuksi kulkee ennen kuin se tipahtaa postilaatikosta kotiin luettavaksi. Tein tämän kirjoituksen avatakseni koko lehden tuotantoon alusta loppuun mahdollisimman tarkasti, tervetuloa siis lehden tuotantomatkalle kanssani.

Kaikki alkaa ulkoasun suunnittelusta

Suunnittelu lähtee ensin liikkeelle lehden koosta. Kokoja on monia erilaisia, mutta tänä päivänä yleisin meidän käyttämä koko on 220x280mm. Aikaisemmin järjestölehtiä painettiin pääasiassa A4 (210x297) kokoon. Tämän jälkeen on vuorossa mm. palstan leveyksien ja marginaalien leveyksien suunnittelu.

Typografian avulla helpotetaan viesin välittymistä

Typografialla tarkoitetaan tekstiin, kirjasintyyppeihin, kirjainten asetteluun ja väritykseen liittyvää suunnittelua sekä sommittelua. Typografia antaa kirjoitetulle kielelle halutunlaisen visuaalisen muodon. Typografian suunnittelu on merkittävä osa lehden graafista suunnittelua. Pääsääntöisesti päätetään otsikoiden, väliotsikoiden, leipätekstien ja kuvatekstien fontit ja niiden värit. Myös rivinvälit ja etäisyydet objekteihin ja kuviin kuuluvat osana tähän suunnitteluun.

Seuraavaksi suunnitellaan sisältö

Päätoimittajan tehtäviin kuuluu olennaisena osana lehden sisällön suunnittelu. Tähän kuuluvat mm. eri kirjoituksien sijoittelu lehteen ja juttujärjestyksen päättäminen. Päätoimittaja lähettää ensin suunnitelman taittajalle ja sen jälkeen hän lähettää itse artikkelit kuvineen. Tässä vaiheessa artikkeleiden tekstit ovat jo oikoluettu kertaalleen ja toimitettu materiaali on tässä vaiheessa ns. valmista materiaalia.

Taitto

Taittaja sijoittaa lehteen otsikot ja tekstit. Muokkaa väliotsikot ja luo nostot ja ingressit. Kuvien sijoittelua ennen kaikkiin kuviin tehdään kuvankäsittely, jossa parannellaan kuva painovalmiiksi ja käsitellään värit painokelpoiseksi. Taittaja tekee sivujen visuaalisen ilmeen ja lisää myös tarvittaessa ikonit ja muut materiaalit. Mikäli materiaalissa ei ole mukana kuvia, taittaja hankkii juttuun tarvittavat kuvituskuvat.

Mainosmyynti on olennainen osa järjestölehteä

Myyjät soittavat tuhansia puheluita ja lähettävät satoja tarjouksia yrityksille, joista osa tulee mukaan ilmoittamaan lehteen. He raportoivat mainosten valmistamisohjeet graafiselle suunnittelijalle, joka valmistaa mainokset ohjeiden mukaan. Suunnittelija ottaa myös vastaan mainostajien toimittamat materiaalit ja vastaa siitä, että lehteen tulee juuri mainostajan tarkoittama aineisto. Tarvittaessa mainostajalle lähetetään vedos ilmoituksesta. Mainosmateriaalista kasataan lopulta valmiit sivut, jotka toimitaan lehden taittajalle, joka sijoittaa ne lehteen oikeille paikoilleen.

Samaan aikaan laskuttaja luo ilmoittajista laskuja myyjien ohjeistuksen mukaan. Laskutus suoritetaan loppuun sitten kun lehti painetaan, jokaiselle ilmoittajalle toimitetaan aina lehti laskun ohessa.

Kohti painokonetta

Kun kaikki materiaali on saatu lopulta valmiiksi ja päätoimittaja on vedoksien / korjauksien jälkeen hyväksynyt lehden painovalmiiksi, alkaa lehden siirtäminen painotalon tuotantoon. Lehti toimitetaan ns. painovalmiina PDF-tiedostona, jossa on valmiina leikkausmerkit.

Aineiston vastaanottamisen jälkeen painon työntekijä tarkastaa aineiston ja monesti lehteen tehdään vielä tässä vaiheessa korjauksia. Tämän jälkeen lehti tulostetaan CTP-tulostimella painopellille, jonka jälkeen työ siirtyy siihen sopivaan painokoneeseen. Meidän tapauksessamme itse painotyö suoritetaan 4- ja 5-väri Heidelberg Speedmaster painokoneilla. Painamisen jälkeen tehdään lehden jälkikäsittely mm. sivujen lajittelu ja arkkien leikkaaminen, kunnes lehti on valmiina jakeluun.

Konepostituksen kautta asiakkaalle

Painosta lehdet kiitävät kohti postitusta. Postitus suoritetaan määrien mukaan, joko käsipostituksena tai konepostituksena. Pääasiassa meidän tapauksessamme käytetään konepostitusta, joka on tehokas ja nopea tapa saada lehdet maailmalle. Jakelua varten osoiterekisterin ylläpitää ja toimittaa lehden julkaisija.

Lopuksi

Yhteenvetona lehden tekeminen on monien erien ihmisien yhteinen ponnistus. Tuotantovaiheita on monia ja aikatauluissa pysyminen vaatii ammattitaitoa ja kokemusta.

Mukavia lukuhetkiä

Mika-Matti Trogen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, offset, ilmoitusmyyjä

Mediamyynnin taituri: Mika-Matti Trogen

Tiistai 21.2.2023 klo 15.32

lehti-nainen-640x420.png

Mediamyynti on tapa myydä mainontaa televisiossa, radiossa, sanomalehdissä, verkkosivuilla ja muilla viestintävälineillä. Se sisältää usein myös neuvontaa ja suunnittelua mainonnan sijoittelusta ja esittämisestä.

Mediamyynti on kokonaisuudessaan tärkeä osa mainonnan alaa ja se auttaa mainostajia tavoittamaan tiettyjä kohderyhmiä heidän käyttämillään viestintävälineillä. Metsek Groupiin kuuluvat Printmix Oy ja Suomen Myyntimediat toteuttavat mediamyyntiä järjestökentän jäsenlehtiin ilmoitusmyynnin keinoin, Mika-Matti Trogenin johdolla.

Ilmoitustilaa ostaneiden yhdistysten mainokset toteutetaan printtimedian kautta. Printmix on keskittynyt toiminnassaan erityisesti yhdistyslehtiin.

Tässä artikkelissa pääset tutustumaan yhdistyslehtien ilmoitusmyyntiin vielä tarkemmin, jatka vain lukemista.

Yhdistykset ovat tärkeitä asiakkaita

Printmix Oy tekee yhteistyötä noin 40 eri yhdistyksen kanssa. Vuosien varrella eri alojen yhdistykset ovat luottaneet Printmix Oy:n sekä Suomen Myyntimedioiden taitavaan ja ammattitaitoiseen tiimiin. Suurin osa Printmixin ja Suomen Myyntimedioiden asiakkaista on poliisitoimintaan, urheiluun tai ammattiin liittyviä aatteellisia yhdistyksiä. Nämä yhdistykset ovat toimineet pääsääntöisesti jo pitkään Suomessa ja ovat valtakunnallisesti tunnettuja toimijoita.

Yhdistystoimintaa voidaan pitää suurena voimavarana Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Useat yhdistykset luottavat työssään pitkälti vapaaehtoisten toteuttamaan työhön. Vapaaehtoistyö onkin hyvin merkityksellistä ja arvokasta toimintaa ja Printmix Oy sekä Suomen Myyntimediat ovat ylpeitä voidessaan olla mukana omalla panoksellaan.

Yhdistyslehtien ilmoitusmyynti

Ilmoitusmyynti tekee yhdistyslehtien tuottamisesta kannattavaa. Useilla yhdistyksillä on oma lehtensä, jota he julkaisevat säännöllisesti. Yhdistyslehdet ovat hyvin tärkeitä monelle lukijalleen, jotka ovat yleensä yhdistyksen jäseniä. Lehden tekeminen ei ole kuitenkaan ilmaista, mutta onneksi ammattilaisille ulkoistettu ilmoitusmyynti voi kääntää kulut tuotoiksi.

Yhdistyslehtien tekeminen on ylipäätään suuri projekti, joka vaatii usein suurtakin vaivannäköä ja resursseja yhdistykseltä. Jos lehden sisältöä ei tuoteta vapaaehtoisvoimin, on sisällöntuottajille maksettava sopiva korvaus työstään. Yleensä lehden teko vaatii ainakin toimitusneuvoston, päätoimittajan, kirjoittajia, kuvaajia sekä taittajan. Vaikkakin nämä tehtävät hoituisivat vapaaehtoistoimijoiden avulla, kustannuksia syntyy muun muassa materiaaleista, paino ja postituskuluista.

Ilmoitusmyynti voi olla hankalaa toteuttaa yhdistyksen vapaaehtoisvoimin, sillä tehokas ilmoitusmyynti vaatii ajanmukaiset järjestelmät ja ammattimaisen otteen. Lehtien printtiversioita tehdessä, kannattaa vahvasti harkita myyntityön ulkoistamista, jolloin yhdistykselle jää enemmän resursseja arvoa tuottavan sisällön toimittamiseen, ammattimyyjien varmistaessa ilmoitusmyynnin onnistumisen. Tällöin yhdistyslehti voi olla tuottoisa, eikä vain yksi kuluerä yhdistyksen taloudessa.

Ammattitaitoinen puhelinmyyjä pääsee tavoitteisiinsa

Printmix Oy ja Suomen Myyntimediat työllistävät useita ammattitaitoisia puhelinmyyjiä. Puhelinmyyjät tarjoavat ilmoitustilaa eri yhdistysten lehtiin ja auttavat omalta osaltaan yhdistyksiä toteuttamaan tuottoisan lehden. Ilmoitusten myynti on keskeinen tapa yhdistyksen varainhankinnassa.

Jokainen puhelinmyyjä on oma persoonansa, mutta tietyt ominaisuudet löytyvät useimmilta menestyneiltä myyjiltä. Hyvä puhelinmyyjä puhuu selkeästi, miellyttävällä puhelinäänellä. Hymy kuuluu myös puhelun läpi, mikä saa herkästi myös puhelun toisen osapuolen hymyn huulille. Puhelinmyyjiltä vaaditaan usein myös sitkeyttä ja paksunahkaisuutta, sillä negatiivisia vastauksia tulee varmasti. Kuluttajamyynnissä ikävät puhelut ovat yleisempiä, yritysmyyntiin verrattuna.

Puhelinmyynti ei ole välttämättä kaikkein arvostetuin työ ja huonoja kokemuksia jaetaan mielellään eteenpäin. Moni myyjä kuitenkin pitää työstään ja ammattitaito näkyy heidän tuloksissaan. Printmixillä ja Suomen Myyntimedioilla ammattitaitoiset myyjät auttavat asiakkaita täyttämään ilmoitustilan muun muassa yhdistyslehtien sivuilla ja toimivat laadukkaasti, aina ohjeistuksia noudattaen.

Ilmoitusmyynti on haastavaa

Haastavan ilmoitusmyynnin ei tarvitse olla kompastuskivi yhdistyslehdelle, kun se ulkoistetaan oikealle tekijälle. Printmix Oy ja Suomen Myyntimediat hoitavat yhdistyslehtien tuottamisen kokonaisvaltaisesti, aina ilmoitusmyynnistä postitukseen. Jokaiselle yhdistykselle räätälöidään heille sopiva paketti, huomioiden yhdistyksen omat toiveet ja resurssit.

Printmix Oy ja Suomen Myyntimediat tietävät ilmoitusmyynnin haasteet, mutta vuosien kokemuksella yrityksillä on vankka ammattitaito hoitaa työ mallikkaasti. Printmix usein suosittelee yhdistyksille avaimet käteen -pakettia, jolloin yhdistyksen huoleksi jää vain sisällöntuottaminen lehteä varten. Asiakkaan puolesta hoidetaan lehden taitto, graafinen suunnittelu, paino, mainokset, ilmoitusmyynti ja postitus. Prosessi on tehty siis erittäin mukavaksi ja helpoksi, yhdistystoimijoiden intressit huomioiden. Prosessin loppupäässä oleva tyytyväinen lukija on kuitenkin usein syy, jonka vuoksi lehteä tehdään alkujaankaan. Tämän vuoksi on tärkeää, että yhdistystoimijat voivat keskittyä heidän jäsenilleen tärkeisiin teemoihin ja tuottaa arvokasta ja mieleenpainuvaa luettavaa.

Avaimet käteen -paketissa Metsek Groupiin kuuluva Suomen Myyntimediat, hoitaa ilmoitusmyynnin Printmixin puolesta. Myyntityössä on tärkeää käyttää hyviä järjestelmiä, jotka helpottavat myyntityön tekemistä. Suomen Myyntimedioilla on käytössään erittäin toimivaksi koettu Soittolinja -palvelu, jolla esimerkiksi päällekkäisiltä soitoilta säästytään täysin. Asiakaskokemus on hyvin tärkeää Printmixille sekä Suomen Myyntimedioille, jonka vuoksi puhelut, tilaukset ja tilausvahvistukset tallentuvat internetpohjaiseen sovellukseen. Näin toimeksiannot voidaan tarkistaa ja epäselvyyksiltä vältytään helpommin.

Puhelinmyyntityö on laissa säädeltyä, vastuullista toimintaa, jossa on tärkeää noudattaa ohjeita tarkkaan. Pitkäaikainen kokemus alalta on opettanut paljon ja jatkuva kehittyminen ja edelläkävijyys ovat tärkeitä arvoja Suomen Myyntimedioille.

Yhdistyslehtien tekeminen yhdessä Printmix Oy:n ja Suomen Myyntimedioiden kanssa kannattaa myös siksi, että yritykset tukevat lehtesi näkyvyyttä myös internetissä. Printmix Oy on luonut omille sivuilleen kokoelman lehtien verkkojulkaisuista sekä Yhdistyslehdet.net -portaalin, jossa yhdistyslehdet pääsevät vuorollaan etusivulle. Näillä hakukoneoptimoiduilla sivuilla yhdistyslehti tavoittaa entistä suuremman lukijakunnan ja tärkeät tarinat tulevat tietoon laajemmalle yleisölle.

Suomen Myyntimediat myy mainostilaa edullisesti myös muihin medioihin ja onkin erinomainen kumppani mainostilojen myynnissä. Yrityksen kautta voit ostaa mainostilaa kaikkiin Suomen merkittävimpiin lehtiin, tv-kanaviin ja radiokanaviin.

Yhteydenotto

Mikäli tarvitset apua lehden tekemisessä tai ilmoitusmyynnissä, ota yhteyttä niin jutellaan lisää!

Alkuperäisen kirjoituksen kokonaisuudessaan voit lukea Yhdistyslehdet.net-portaalista: https://www.yhdistyslehdet.net/printmix-mediamyynti


Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu

Mika-Matti Trogen toivottaa rauhallista joulua

Maanantai 19.12.2022 klo 8.20

joulu640x420.jpeg

Suomessa kutsuttiin vielä 1700-luvulla joulukuuta talwikuuksi. Myöhemmin alettiin viettämään keskitalven juhlaa, jolloin nimi muuttui joulukuuksi. Tänä päivänä joulun odotus alkaa adventtiajalla, johon kuuluu neljä adventtisunnuntaita. Joulun vietto alkaa jouluaattona 24. joulukuuta. 25. joulukuuta on joulupäivä ja 26. joulukuuta on toinen joulupäivä eli tapaninpäivä. 1700-luvulla Suomessa vietettiin myös kolmatta ja neljättä joulupäivää. Joulun ajan päättävää loppiaista vietetään 6. tammikuuta.

Vietän syntymäpäivääni lähellä joulua. Lapsena syntymäpäivän ja joulun läheiset ajankohdat tekivät oman säväyksensä juhlintaan. Syntymäpäiväjuhlia oli haasteellista järjestää, kun ihmisillä oli joulun lähettyvillä omat joulukiireensä. Syntymäpäivälahja ei tuntunut niin suurelta, kun tiesi muutaman päivän päästä h-hetken lähestyvän, jolloin lahjoja tulisi paljon.

Mika-Matti Trogenin joulumuistot

Lapsuusjoulut ovat jääneet mieleeni pysyvästi. Meidän perheemme vietti joulua aina yhdessä ja vanhempani panostivat aina paljon ruokaan ja lahjoihin. Muistan kun meidän talomme lapset kokoontuivat kerhotilaan laulamaan joululauluja ja viettämään yhdessä aikaa. Illalla perheen kesken syötiin maistuva jouluateria ja sen jälkeen minun lisäkseni myös kahdelle pikkuveljelleni jaettiin lahjat. Joskus pukki toi lahjat ovelle, toisinaan sisään asti, mutta samalla tavalla tilanne oli aina vuoden jännittävin hetki. Nämä joulut eivät unohdu koskaan, ne ovat piirtyneet mieleen hyvin syvälle ja niitä on hieno muistella silloin tällöin.

Joulut jännityksestä kipeänä

Oli joulussa huonojakin asioita. Olen sairastunut ensimmäiseen migreeniin jouluaattona ja luulenpa jännityksellä olleen asiaan vaikutusta. Migreeni on ollut mukana elämässäni siitä lähtien näihin päiviin asti. Useana jouluna muistan olleeni sairaana, varmasti johtuen joulun odottamisesta ja jännityksestä.

Hyvä työntekijä sairastaa aina lomalla, niin minäkin. Viime jouluna perheemme sairasti vatsataudin ja se ei ollut niitä ikimuistettavia jouluja.

Yrittäjän joulu

Nyt aikuisena jouluja vietetään edelleen ja usein perheeni kesken. Yrittämisen aikana kesälomat ja muut lomat ovat jääneet todella vähiin. Joulu kuitenkin on rauhoittumisen aikaa. Silloin saa levätä ja näin aikuisena, se on merkittävintä joulussa. Tietysti kun saa rentoutua rakkaan perheen kanssa, antaa se oman lisänsä juhlaan. Näin loppuvuodesta alkaa joulua ja rauhoittumisen aikaa todella odottamaan.

Tänä vuonna täytän joulun tienoilla 50-vuotta. Entiseen tapaan mennään, en järjestä isoja juhlia vaan joulu on se suurin juhla tänäkin vuonna.

Toivon, että tänä vuonna saamme viettää ikimuistoisen ja rentouttavan joulun. Sitä toivotan myös teille rakkaat lukijat.

Jouluisin terveisin Mika-Matti Trogen, Printmix Oy ja Suomen Myyntimediat.

Yhteydenotto

Mikäli tarvitset apua lehtiasioissa ja ilmoitusmyynnissä, ota yhteyttä ja jutellaan, kuinka voisimme auttaa sinua!

Alkuperäinen kirjoitus Printmix Oy:n blogissa.

Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, joulu

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu, joulu

Printmix kokemuksia - Empaattinen johtaminen Suomen Myyntimedioilla

Tiistai 29.11.2022

empatia_640x420.jpeg

Empaattinen johtaminen ei tarkoita pehmoilua Printmixillä ja Suomen Myyntimedioilla. Pehmeät arvot eivät käsityksemme mukaan vähennä kovan tuloksen tekemistä, vaan päin vastoin.

Printmix ja Suomen Myyntimediat työllistävät tänä päivänä yli 40 ilmoitusmyyjää, sekä muuta henkilökuntaa. Vuosien aikana olemme saaneet törmätä monenlaisiin eri ihmisiin ja persooniin.

Eri tapauksista voisi kirjoittaa jopa kirjan, kokemuksia on niin paljon. Kerron tässä erään ääritapauksen henkilöstä, joka on edelleen yhtiömme palveluksessa. Emme kerro tämän työntekijän oikeaa nimeä, mutta kutsutaan häntä tässä jutussa vaikkapa Petriksi, kertoo Mika-Matti Trogen.

Kun Petri tuli taloon

Petri otti yhteyttä työnhaun johdosta vuonna 2009. Haastattelussa Petri kertoi, että on ollut aikaisemminkin vastaavissa tehtävissä, mutta sairastui ja on ollut monta vuotta poissa työmaailmasta. Päätimme palkata Petrin ja hän aloittikin jo heti seuraavana työpäivänä ilmoitusmyyjän tehtävissä. Vuosien aikana hän osoittautui säntilliseksi tekijäksi ja vähitellen opimme tuntemaan häntä paremmin.

Vuonna 2017 Petrillä oli ongelmia asunnon saamisen kanssa. Hän ei kertonut siitä töissä vaan pähkäili asiaa itsekseen. Lopulta meille selvisi, että Petrillä ei enää ollut asuntoa ja tilanne oli todella huono. Petrillä oli jatkuvaa lääkitystä vaativa sairaus ja asunnottomuus ei näin ollen ollut mitenkään hyvä asia.

Halusin auttaa häntä ja otin yhteyttä työnantajan ominaisuudessa Helsingin kaupungin asuntotoimistoon ja kerroin tilanteen. Petri kuitenkin oli joka päivä työssä käyvä ihminen ja ei tuntunut oikealta, että hän jäisi ilman asuntoa. Kohtuullisen nopeasti tämän jälkeen Petri onneksi sai asunnon, kertoo Mika-Matti Trogen.

Työnjohtaja pelasti hengen

Tapahtuneen jälkeen työ jatkui normaalisti vuoteen 2020 asti. Petri oli aina kellontarkka työajoissa. Eräänä maanantai aamuna sain puhelinsoiton Helsingin toimistomme johtajalta, joka oli huolissaan, koska Petri ei ollut saapunut työpaikalle. Päätimme odottaa muutaman tunnin. Petriä ei kuulunut, joten työnjohtajamme otti yhteyttä viranomaisiin. Petri löytyi kotoaan tajuttomana, hän oli saanut vaikean aivoinfarktin. Hoitohenkilökunta kertoi, että työnjohtaja pelasti Petrin hengen.

Petrin toipuminen kesti noin kaksi vuotta. Hän pääsi sairaalasta ja sai tuetun asuinpaikan. Onni onnettomuudessa, että hän jäi henkiin ja vielä kohtuullisen hyväkuntoisena. Lääkäri oli kertonut Petrille, että hän suosittelee sairaseläkkeelle jäämistä. Petri oli kuitenkin sanonut lääkärille, että haluaa palata työhön. Petri palasikin työhön ilmoitusmyyjän tehtäviin heti sairaalasta päästyään keväällä 2022.

Hän on mielestäni huikea kaveri ja varmasti harvinaisen sisukas. Nostan hänelle hattua erittäin korkealle, monen suomalaisen pitäisi ottaa tämänkaltaisesta työntekijästä mallia, iloitsee Mika-Matti Trogen.

Empaattinen johtaminen kannattaa

Harvard Business on tehnyt selvityksen, jossa todettiin, että empaattisissa yrityksissä työntekijät suoriutuvat töistään 20 prosenttia epäempaattisten yritysten työntekijöitä paremmin.

Suomen Myyntimedioiden ja Printmixin johto on myös ymmärtänyt, että työpaikan luovat ihmiset. Arvostamme jokaista hyvää työntekijäämme todella paljon ja se kohottaa hyvinvointia, jaksamista ja antaa rohkaisevaa potkua tehdä työtä hyvin.

Yhteydenotto

Meihin voit ottaa yhteyttä rohkeasti kaikissa lehti- ja ilmoitusmyyntiasioissa. Katso myös avoimet työpaikkamme ja hae mukaan hyvään tiimiin.

Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Printmix Oy:n blogissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu

Printmix kokemuksia - V#### puhelinmyyjät! - Mika Trogen kokee toisin

Torstai 10.11.2022

puhelinmyyja-printmix-640-420.jpg

Printmix ja Suomen Myyntimediat työllistävät tällä hetkellä noin 40 ilmoitustilan myyjää, jotka tekevät työtä puhelimitse. Työ suoritetaan ammattimaisesti alan nykyaikaisilla välineillä. Puhelinmyyntiin liitetään kuitenkin paljon negatiivisia mielikuvia.

Fox TV-kanava esitti vuonna 2015–2016 televisiosarjaa nimeltään V#### puhelinmyyjät. Sarja ei antanut edustavinta ja oikeaa kuvaa ammattimaisesta myynnistä. Ammattimaisen myyjän työ on jotain aivan muuta kuin mitä sarjassa esitettiin.

Monella on mielipide puhelinmyyjistä ja heidän työstään. Usein työtä pidetään huonosti palkattuna, ärsyttävänä tuputtamisena ja tarinoita huonoista työkokemuksista kerrotaan suulaasti. Kaikille myyjän työ ei sovellu, mutta osa pitää siitä. Jotkut kokevat esimerkiksi tulospalkkauksen hyvänä asiana, jolloin palkkapussin paksuus on kiinni omasta menestymisestä ja panostuksesta työssä.

Hyvä myyjä on sinnikäs ja energinen

Usea myyjä tekee työtään mielellään ja toivoo sen jatkuvan jopa eläkkeellä. Puhelinmyynti voi olla monelle eläkeläiselle tai opiskelijalle mainio lisäansion muoto.

Kaikki eivät työssä menesty, mutta puhelinmyynnissä pitää antaa aikaa oppimiseen. Hanskoja ei kannata heittää heti naulaan, kuten osa uusista myyjistä tekee. Pettymykset pitää kääntää voitoiksi ja epäonnistumiset tulee käsitellä.

- Moni myyjä on tullut meille ilman minkäänlaista kokemusta alalta. Meillä on ollut viidentoista vuoden aikana monenlaisia ihmisiä töissä. Esimerkiksi puhelinmyyjänä on työskennellyt muun muassa hammaslääkäri, psykiatri ja autonasentaja, kertoo toimitusjohtaja Mika-Matti Trogen.

Hyvä myyjä on energinen, mutta oma itsensä. Sinnikkyys ja itsevarmuus ovat tietenkin tärkeitä piirteitä. Parhaimpaan tulokseen yltää, jos puhuu myydessään kuin omalle kaverilleen. Normaali myyjä soittaa noin 150–200 puhelua päivässä, joten ahkeruus on myös hyvän myyjän yksi ominaisuus.

Julkisuuteen levinneessä tv-sarjassa puhelinmyyjät saattoivat työskennellä, jopa humalassa. Ammattimaisessa puhelinmyyntiyrityksessä tämän kaltainen käytös ei ole mahdollista. Normaalisti puhelinmyyntiyrityksissä valvotaan myyjien käytöstä esimiesten toimesta esimerkiksi käyttämällä nauhoitteita laadun valvonnassa.

- Tästä tuli mieleeni eräs hauska reklamaatio, joka tuli meille tämän vuoden keväällä. Asiakas soitti puhelinvaihteeseen yrityksestä X. Hän oli hieman tuohtunut ja sanoi: tämä ilmoituskauppa on tehty humalassa. Asiakaspalvelijamme vastasi, että voi herranen aika, ei kai se meidän myyjä X humalassa ollut kun soitti teille. Asiakas vastasi: ei ei, vaan minä itse olin humalassa ja en halua maksaa laskua sen takia, kertoo Mika-Matti Trogen pilke silmäkulmassa.

Hyvä yritys kehittää toimintaansa

Hyvällä puhelinmyyjällä on oltava ammattitaitoa, kun myydään tuotetta tai palvelua toiselle yritykselle. B2B-myynnissä ollaan kaukana myynnistä, jossa linjan toisessa päässä luetaan myyntipuhetta paperista epävarmoin ottein.

On varmaa, että jokainen puhelinmyyntiin erikoistunut yritys saa toisinaan kiukkuista asiakaspalautetta. Kontaktimäärät ovat kokonaisuutena niin korkeita, että on mahdotonta väistää huonoja kokemuksia. Hyvät ja ammattitaitoiset yritykset, joihin Printmix ja Suomen Myyntimediat kuuluvat, pyrkivät toimimaan niin, että negatiivisia palautteita ei tulisi. Hyvä yritys kehittää toimintaansa koko ajan siten, että huonot palautteet jäisivät minimiin.

Alalla valitettavasti on myös yrityksiä, jotka eivät toimi kovin ammattitaitoisesti. Monesti valvonta pettää ja siitä johtuen, myös negatiiviset asiat nostavat päätään. Tämä kylläkin pätee lähes kaikilla toimialoilla ja ei koske yksistään puhelinmyyntiä.

Puhelinmyynti työllistää

Puhelinmyynti voi ärsyttää asiakasta ja myöskin itse puhelinmyyjää. Valtaosa asiakkaista käyttäytyy hyvin ja kuuntelee myyjän asian loppuun asti, mutta toisinaan käytös myyjää kohtaan voi olla erittäinkin huonoa.

Ilman puhelinmyyntiä moni kaupankäynti vaikeutuisi tai tulisi mahdottomaksi. Monet yritykset ja yhdistykset myyvät tuotteitaan ja palveluitaan puhelimitse. Ala myös työllistää tuhansia ihmisiä, jotka tekevät työtään rehdisti ja ammattimaisesti.

Yhteydenotto

Ota yhteyttä ja jutellaan lisää, kuinka voisimme auttaa sinua ilmoitusmyynnissä! Katso myös avoimet työpaikkamme.

Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Printmix Oy:n blogissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: printmix, printmix oy, printmix kokemuksia, suomen myyntimediat, metsek, mika trogen, mika-matti trogen, paino, lehti, ilmoitusmyynti, järjestölehti, yhdistyslehti, graafinen suunnittelu

Vanhemmat kirjoitukset »