Suomen Myyntimediat blogi

Huolestuttava ilmiö - yksi sairaus on lisääntynyt Suomessa nuorilla räjähdysmäisesti

Keskiviikko 17.4.2024 klo 13.25

Suomessa on viime vuosien aikana havaittu huolestuttava ilmiö: tyypin 2 diabetes on lisääntynyt räjähdysmäisesti nuorten keskuudessa. Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Vammaisliikunnan ILO -lehdessä.

Tämä on merkittävä kansanterveydellinen haaste, sillä tyypin 2 diabetes on sairaus, joka on esiintynyt tähän mennessä pääasiassa aikuisilla ja iäkkäämmillä ihmisillä. Nyt sitä on alkanut esiintymään myös nuorilla.

Tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys on kasvanut Suomessa 285 prosentilla, eli sairautta esiintyy miltein neljä kertaa enemmän kuin 30 vuotta sitten. Suomalaisilla nuorilla esiintyy tyypin 2 diabetesta toiseksi eniten Länsi-Euroopassa. Vain Britanniassa esiintyvyys on suurempi kuin Suomessa.

Nuorella iällä puhkeava kakkostyypin diabetes on huolestuttava merkki suomalaisnuorten kunnosta ja se on suuri varoitus yhteiskunnalle työkyvyn kehityksestä. Nuorena tyypin 2 diabetekseen sairastuminen voi johtaa entistä enemmän puhkeaviin lisäsairauksiin, kuten sydänsairauksiin, aivoverenkiertohäiriöihin sekä munuaistautiin.

Taustatekijät

Elämäntapoen muutokset ovat merkittävä tekijä tyypin 2 diabeteksen lisääntymisessä nuorilla. Liikunnan vähäisyys, epäterveellinen ruokavalio ja ylipaino ovat keskeisiä riskitekijöitä. Nykyaikainen elämänrytmi, joka sisältää runsaasti istumista ja näyttöpäätteiden ääressä vietettyä aikaa, sekä nopeiden ja prosessoitujen ruokien suosimista ovat edistäneet näiden riskitekijöiden yleistymistä nuorten keskuudessa.

Liian vähäinen liikunta on yksi tärkeimmistä diabeteksen riskitekijöistä. Jo puolen tunnin päivittäisen kestävyysliikunnan on todettu ehkäisevän diabetesta. Viimevuotisen Liitu -tutkimuksen mukaan vain kolmasosa 7-17-vuotiaista liikkuu suositusten mukaisesti tunnin verran joka päivä. 

Terveysvaikutukset

Tyypin 2 diabeteksen varhainen puhkeaminen voi johtaa moniin vakaviin terveysongelmiin myöhemmällä iällä, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, näön heikkenemiseen, munuaissairauksiin ja hermoston vaurioihin. Nuoruudessa alkanut diabetes voi myös lyhentää elinikää ja heikentää elämänlaatua merkittävästi.

Diabeteksen hallinta vaatii jatkuvaa seurantaa ja hoitoa, mikä asettaa paineita terveydenhuoltojärjestelmälle ja voi johtaa merkittäviin taloudellisiin kustannuksiin niin yksilöille kuin yhteiskunnalle kokonaisuudessaan. Lisäksi sairauden vaikutukset nuorten työkykyyn ja tuottavuuteen voivat olla pitkäaikaisia. 

Ennaltaehkäisy

Ennaltaehkäisevät toimet ovat avainasemassa tyypin 2 diabeteksen torjunassa nuorten keskuudessa. Koulujen ja yhteisöjen tulisi edistää aktiivista elämäntapaa ja terveellisiä ruokailutottumuksia. Varhainen puuttuminne ja perheiden tukeminen terveellisempien elämäntapavalintojen tekemisessä ovat myös tärkeitä.

Tietoisuuden lisääminen tyypin 2 diabeteksen riskeistä ja sen ennaltaehkäisystä on olennaista. Koulutusohjelmat, jotka keskittyvät terveellisiin elämäntapoihin ja niiden merkitykseen diabeteksen ehkäisyssä, voivat olla tehokkaita nuorten ja heidän perheidensä tavoittamisessa. 

Tämän ilmiön käsittely vaatii yhteistyö terveydenhuollon ammattilaisten, koulujen, poliittisten päättäjien ja yhteisöjen välillä. Yhdessä voimme luoda ympäristön, joka tukee nuorten terveellisiä elämäntapoja ja vähentää tyypin 2 diabeteksen riskiä tulevaisuudessa.

LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISSUOSITUS: Avaimia terveellisempään huomiseen

Liikunta on elintärkeää kaikenikäisille, mutta erityisen tärkeää se on lapsille ja nuorille. Se ei ainoastaan tue fyysistä terveyttä, kuten sydän- ja verisuoniterveyttä, lihaskuntoa ja luuston vahvuutta, vaan myös edistää mielenterveyttä, koulumenestystä ja sosiaalisia taitoja. 

Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee, että 5-17-vuotiaat lapset ja nuoret harrastavat vähintään keskitason tehoista liikuntaa 60 minuuttia päivässä. Tähän tulisi sisältyä monipuolisesti erilisia liikuntamuotoja, jotka kehittävät kestävyyttä, lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Vähintään kolmena päivänä viikossa tulisi harrastaa voimaa ja luustoa vahvistavaa toimintaa. 

Lapset oppivat mallista, joten vanhempien ja kasvattajien aktiivinen rooli liikunnan harrastamisessa on tärkeää. Yhteiset liikuntahetket, kuten pyöräily, kävely tai vaikkapa tanssiminen olohuoneessa vahvistavat perhesiteitä ja luovat positiivisen asenteen liikuntaa kohtaan. 

Jokainen lapsi on yksilö, ja eri lajit vetoavat eri lapsiin. Kannustaminen kokeilemaan monipuolisesti eri liikuntamuotoja auttaa löytämään sen, mikä kullekin sopii parhaiten. Olipa se sitten joukkueurheilu, yksilölajit, tanssi, kiipeily tai luonnossa liikkuminen, tärkeintä on löytää ilo liikkumisesta. 

Liikunnan ei aina tarvitse olla järjestäytynyttä tai kilpailullista. Perheen yhteiset retket luontoon, puistossa leikkiminne, tai vaikkapa kotona järjestetyt esteradat ovat kaikki tapoja tuoda liikuntaa luontevaksi osaksi arkea. Liikunnan ilon löytäminen on avainasemassa lapsen liikunnallisen elämäntavan kehittymisessä. 

Lasten ja nuorten liikkumissuositukset tarjoavat tärkeän kehyksen tervellisen ja aktiivisen elämäntavan edistämiseen. Vanhempien ja kasvattajien rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa on korvaamaton. Liikunnan ilon löytäminen ja sen tekeminen osaksi jokapäiväistä elämää on investointi lapsen hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Ottamalla aktiivisen roolin ja kannustamalla lapsia liikkumaan, voimme auttaa heitä rakentamaan terveen perustan elämälleen.

Elämä syöpädiagnoosin kanssa

Keskiviikko 13.3.2024 klo 13.51

Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään jossain vaiheessa elämäänsä. Lähes kaksi kolmesta sairastuneesta paranee ja moni parantumattomasti sairastunut pystyy elämään sairautensa kanssa useita vuosia hyvää elämää. Siitä huolimatta syöpä pelottaa.

Tässä artikkelissa kerromme Ellun tarinan. Hänen matkansa alku oli pelottava ja hankala, mutta elämä voitti kuitenkin lopulta. Syöpädiagnoosin kuuleminen oli Ellulle kova paikka ja diagnoosin jälkeen omat ajatukset olivat todella synkkiä. Ellu tunsi pelkoa ja epävarmuutta. Vakava sairaus sekoitti turvallista arkea melkoisesti.

Mielessä pyöri ajatus, että mitä minä olen tehnyt väärin?

Sairastuminen aiheutti Ellulle tunteiden vuoristoradan, jossa pelko, toivo, viha ja suru vaihtelivat päivittäin tai jopa tunneittain. Lopulta Ellu kuitenkin ymmärsi, että syöpädiagnoosi ei kuitenkaan ollut suora kuolemantuomio.

Ellu kertoo ettei ihminen ole sairastuttuaan yhtä kuin syöpä. Ihmisessä on myös paljon muuta. Elämä voi olla merkityksellinen ja hyvä sairastumisesta huolimatta.

Ellun neuvo on, että keskustele avoimesti lääkäriesi, perheesi ja ystäviesi kanssa tuntemuksistasi se auttaa omaa oloa huomattavasti. Terveydenhoidon henkilökuntaan kuuluvat voivat myös auttaa työstämään pelkoja.

Ellu pyrki saamaan paljon tietoa sairaudestaan ja siihen liittyvistä hoidoista. Näihin asioihin hän sai apua hoitohenkilökunnalta ja vertaistuen kautta. Muiden saman kokeneiden tarinat ja kokemukset toivat lohtua ja tietoa.

Hoitojen aikana Ellun mieli pysyi toiveikkaana ja kohtuullisen hyvänä. Hän pysyi kiinni tavallisessa arjessa ja vietti mahdollisimman paljon aikaa ystävien ja perheen kanssa. Hän söi ja liikkui säännöllisesti. Ellun kokemus oli se, että mitä enemmän liikkuu ja tekee töitä sairastelun rajoissa,  sitä parempi on sairastaa.

Ellu etsi omasta arjesta niitä hyvä juttuja. Hyvä ohjeena Ellu sanoo, että hoitojen lomassa ne ”hyvät päivät” kannattaa aina hyödyntää. Tee asioita, joista nautit ja joihin pystyt. Älä jää sänkyyn, ellei ole aivan pakko.

Ellun kokemuksella voi todeta, että syöpä muuttaa elämää, mutta se ei määritä sitä kokonaan.

Ellun mieli notkahteli sairauden aikana, mutta pääasiassa hän pysyi useimmiten toiveikkaana ja positiivisena. Pitkien hoitojen jälkeen ja varsinkin kun Ellu todettiin taas terveeksi, hän koki olonsa aika lailla tyhjäksi. Mutta lopulta kun väsymys helpotti, hiukset kasvoivat takaisin alkoi mielikin paruntumaan.

Läheisten tuki on tärkeää

Syöpädiagnoosi ei kosketa ainoastaan sairastunutta, vaan se vaikuttaa koko hänen lähipiiriinsä. Ellu kertoo hyviä vinkkejä ja oivalluksia siitä, miten läheiset tarjosivat hänelle tukea ja lohtua sairastumisen yhteydessä.

Ellu kohtasi varsinkin sairastumisen alussa  tunnemyrskyjä, joihin liittyi pelkoa, epävarmuutta ja surua. Tässä tilanteessa hänelle eniten apua oli yksinkertaisesti vain kuuntelemisesta ja läsnä olosta. Erityisesti fyysinen läsnäolo, halaus ja kädestä pitäminen toivat suurta lohtua, mutta myös puhelimella pidetty yhteydenpito oli arvokasta.

Henkisesti hän sai apua ystäviensä kanssa itkemisestä, nauramisesta ja hiljaisuuden jakamisesta.

Arkinen apu oli myös korvaamatonta. Ellu sai ystäviltään apua ruoanlaitossa, siivouksessa, lastenhoidossa tai kaupassa käymisessä. Näin hän pystyi keskittymään parantumiseen ja lepäämiseen.

Ellulle tuli ystäviensä seurassa sellainen olo, että oli helppo ilmaista kaikenlaisia tunteita heidän kanssaan. Myös negatiiviset tunteet hyväksyttiin sellaisenaan.

Ystävät kannustivat Ellua hakemaan apua ammattilaisilta, kuten psykologeilta, sosiaalityöntekijöiltä tai vertaistukiryhmiltä. Ammattilaiset tarjosivat arvokkaita työkaluja, jotka auttoivat käsittelemään syöpädiagnoosin herättämiä tunteita ja haasteita.

Tänä päivänä Ellun on elänyt terveen elämää jo vuosia. Hänellä on elämäniloa ja hän hymyilee paljon. Hän on itse vertaistukiryhmissä kertomassa kokemuksiaan sairastuneille ja heidän läheisilleen.

Puuttuva palanen

Perjantai 9.2.2024 klo 14.09

Joskus minulta kysytään, miten luonnehtisit paloetsintää koiralla. Ehkä itselleni kuvaavin esimerkki on ollut ajatus palapelistä, joka on ollut kasattuna valmiiksi, mutta sitten se on mennyt rikki ja meidän tehtävä on löytää niitä puuttuvia palasia tai ehkä tarkemmin vielä niitä syitä miksi niitä palasia puuttuu.

Partionkoiranohjaajien peruskoulutus kestää noin kaksi ja puoli vuotta. Sen jälkeen partiokoiranohjaajat koulutetaan jollekin erikoisetsintäalueelle. Puhutaan siis huume-, palo-, ruumis- tai räjähdekoirista. Nykyään etsitään myös eritteitä ja elektroniikkaakin, sekä rahaa. Koiria on pelkästään olemassa erikoistuneena näihin erikoisetsintöihin, mutta pääsääntöisesti siellä alla on partiokoiran muutkin osa-alueet, jotka on koulutettu siellä peruskurssilla tai vanhan ohjaajan kohdalla poliisiyksiköissä. Tämäkin on yksi huomioitava seikka, koska itse teen paloetsinnöillä muutakin kuin pelkkää paloetsintää melko usein.

Itse eksyin tähän puuttuvien palasten etsimisen maailmaan, sanotaanko nyt näin, hyvin johdateltuna. Sain eräänä päivänä käskyn mennä koiratoiminta päällystövastaavan juttusille, ja tiesin, että aihe tulee varmaan olemaan oma erikoistumisalueeni. Olin silloin vielä peruskurssilla, joten olin avoimin mielin liikenteessä, lähinnä vähän jännitti mitä sitä sitten isona tehdään koiran kanssa. Komisario sitten aloittikin, että minulle on ajateltu palokoiranohjaajan roolia, koska kuulemma minulla olisi siihen edellytyksiä. Asia ja edellytykset oli niin hyvin perusteltu, että astuin tyytyväisenä ulos ja aloitin sitten aikanaan erikoistumisen palokoiraohjaajaksi, kun peruskurssi oli suoritettu alta pois. Ihan en silloin vielä ymmärtänyt, minkälaiseen maailmaan saan astua aikanaan.

Koiralleni Kessulle erikoistumisalueen opinnot olivat suht mieluisia. Kun käyttää nenää, tulee palkkaa. Näinhän se menee käytännössä, ei kukaan tee mitään, jos ei siitä saa jonkinlaista kompensaatiota. Koirien kohdalla se on helppoa, kun palkkio on niin selkeä. Itselleni kompensaatio on avautunut vasta vuosien kuluessa palokoiranohjaajan tehtävää hoitaessa.

Alkuvaiheessa tehtävillä muistan, että keskittyminen meni aika kokonaisvaltaisesti koiran ohjaamiseen. Tietysti aivan normaalia, koska tavoitteena on aina tehdä paras mahdollinen suoritus. Tehtävillä ei kuitenkaan koskaan olla yksin, ihan työturvallisuudenkin näkökulmasta. Palopaikat ovat vaarallisia, koska palaneet rakennukset voivat sortua, niissä saattaa olla rakenteita, jotka voivat romahtaa päälle, joka paikka on lisäksi täynnä teräviä pellinkulmia, nauloja ja lasinsirpaleita. Siksi palopaikalla etsintää suoritettaessa siellä on aina joku muu myös mukana. Peruskokoonpano palokoiranohjaajan lisäksi on usein teknisen tutkinnan henkilöstöä. Usein mukana on taktisia tutkijoita, sekä muita palopaikkaa tutkivia viranomaisia kuten palopuolen edustajia. Raivauksessa saattaa olla apuna konekuskeja koneineen, sähkömiehiä tarkistamassa sähköjä jne. Ajan mittaan olen ymmärtänyt, että palopaikat ovat hyvin mielenkiintoisia kokonaisuuksia, ja niitä puuttuvia palasia on etsimässä koiran lisäksi joukko muita ammattilaisia.

Jos vastaan, että paloetsintä on kuin puuttuvan palasen etsintää, on sitten koiran käyttäminen paloetsinnöillä omasta mielestäni kuin yhden tarkan instrumentin käyttämistä. Minulla ja koiralla on selkeä tehtävä, ja mitä paremmin koirani eli instrumenttini toimii, sitä parempaan lopputulokseen se johtaa. Etsinnät eivät ole mitään kovin helppoja kokonaisuuksia, ainakaan ohjaajan näkökulmasta. Etsinnälle ei lähdetä suoraan lennosta, vaan sitä varten pitää varautua jo ennen tehtävälle lähtemistä. Mukaan pitää pakata tietyt varusteet, joita mahdollisesti palopaikalla tarvitaan. Nykyään tarvittava välineistö ja varusteet on laitoksella pakattuna valmiina, joten niitä ei enää tarvitse haalia kasaan sieltä täältä. Kokemus opettaa, mitä milloinkin luultavasti tarvitaan, mutta pääsääntöisesti mukana on enemmän tavaraa kuin tullaan tarvitsemaan. Pisimmät siirtymät etsinnöille ovat olleet parin sadan kilometrin ja yli parin tunnin ajomatkan päässä, joten mitään ei palata tai lähdetä hakemaan enää keikkapaikalta.

Ennen varsinaista etsintää koiralla, käydään palopaikka aina huolellisesti läpi. Ensimmäisenä on varmistettava, ettei palokohteessa ole liikkumista estäviä sortumavaaroja tai romahdusvaaroja. Vasta sen jälkeen pääsee tarkistamaan onko alue koiralle turvallinen. Samalla laaditaan etsintäsuunnitelma, miten kohde tarkistetaan mahdollisimman huolellisesti, mutta samalla tehokkaasti. Keliolosuhteet on huomioitava tässä vaiheessa, sillä kolmenkymmenen asteen helle tai kahdenkymmenen asteen pakkanen pakottavat tarkkaan harkintaan, kuinka pitkään koira ja ohjaaja pystyvät kerralla työskentelemään. Tässä vaiheessa on oltava realisti ja pysyttävä omassa näkemyksessä siitä, miten etsinnän aikoo suorittaa. Kiire ei saa olla, koska riskitekijöitä on ihan tarpeeksi ilman turhaa hosumista.

Usein vaihe, jossa koira ja ohjaaja työskentelevät varsinaisella etsinnällä, on se yleinen mielikuva mikä ihmisillä on palokoiratoiminnasta. Koira tulee paikalle, tekee etsinnän, tekee löytöjä tai ei löydä, ja lähtee pois. Tämähän on se näkyvä vaihe. Ohjaajalle tärkeimpiä vaiheita taas heti etsinnän jälkeen on, kun koira laitetaan autoon tai koiraperävaunuun, koiran tutkiminen mahdollisten vammojen varalta. Palopaikat ovat todella riskialttiita koiran loukkaantumiselle. Lisäksi, jos on mahdollisuus, kuten perävaunuissa nykyään on, koira puhdistetaan heti alustavasti palopaikan liasta ja noesta, samoin ohjaaja vaihtaa vaatetuksen kenkineen keikan jälkeen.

Ennen palopaikalta poistumista ohjaaja antaa paikalla oleville tahoille selvityksen koiran suorittamasta etsinnästä, onko tullut löytöjä, mitä muuta koira on mahdollisesti ilmaissut jne. Kun ohjaaja on lopettanut etsinnän ja palopaikkaa vielä mahdollisesti tutkitaan, ollaan tässä vaiheessa myös vielä mukana auttamassa. Itse välillä suoritan ilmakuvauksen, olen lapion varressa kaivamassa tai avustan kuten pystyn. Samalla arvioin onko jotain alueita syytä vielä tarkistaa koiralla. Tällaisen tarkastuksen yhteydessä teimmekin erikoisen löydön viime kesänä, mutta siitä voisikin kirjoittaa ihan oman artikkelinsa.

Paluumatkatkin ovat osoittautuneet mielenkiintoisiksi, sillä luonnollisesti paikallinen hälytyskeskuksen tehtävänantokanava on radiossa kuuntelussa. Muutaman kerran on ollut pakko reagoida kun A-tehtävä on tullut alle 5km päähän omasta sijainnista ja lähin alueen partio on ollut huomattavasti kauempana. Hälytysvalmius kuitenkin on aina palotehtäviltäkin poistuttaessa oltava, joten perustehtäviä hoidetaan, vaikka ei olla oman laitoksen alueella. Tässä lehdessä onkin myös toinen artikkeli kun varsinainen alkuperäinen päivän suunnitelma on paluumatkalla muuttunut.

Takaisin omalla laitoksella onkin sitten vuorossa kokonaisvaltainen huolto, koira, varusteet, vaatteet, kengät, ja miehistö pestään palopaikan noesta ja muista myrkyllisistä ja likaisista materiaaleista. Tämä on äärimmäisen tärkeää, jotta niin ihmiset kuin koirakin pysyy terveenä, eikä kukaan altistu yhtään tarpeetonta kauempaa palopaikkojen myrkyllisille yhdisteille. Palokoiranohjaajat kuuluvat myös laajennetun terveystarkastuksen piiriin, jotta voidaan varmistua ettei kehossa pääse kehittymään mitään piileviä sairauksia, kuten syöpää. Lopuksi tehdään keikasta vielä raportit kuntoon ja sitten on palattava varsinaisesti takaisin oman alueen A-valmiuteen.

Ehkä yksi tärkeimmistä asioista tapahtuu sitten palokeikkojen välillä, oli se väli sitten lyhyt tai pitkä, ohjaajan tulee huolehtia koiran työkunnon ylläpitämisestä. Tämä korostuu erityisesti, jos keikkojen välissä on pitkä tauko. Harjoittelussa pyritään myös elintärkeään yhteistyöhön muiden palokoiranohjaajien kanssa. Väheksymättä muiden lajien ohjaajien ammattitaitoa, on toisen palokoiran ohjaajan tekemät harjoitukset yleensä parhaimpia. 

Niissä yleensä tulee esiin joitain asioita esimerkiksi oikeilta keikoilta tai omasta kokemuspohjasta. Varsinaisen nenäharjoittelun lisäksi yhdessä treenaamisessa tulee vaihdettua kokemuksia koirien ominaisuuksista, ohjaajien kokemuksista keikoilta ja välillä kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä. Oman lajin ohjaaja tuntee ne kipukohdat, mitä omassa lajissa on haasteena. Jos harjoituksissa on mukana vielä omat vänkärit, saavat he samalla erittäin hyvää kokemusta mahdolliselle omalle tulevalle ohjaajan uralleen. 

Harjoittelukin on siis hyvää yhteistyötä eri poliisilaitoksien henkilöstön kanssa. Olkaa varovaisia tulen kanssa, älkää antako tulen polttaa niitä puuttuvia palasia, joita me sitten jälkikäteen joudumme kasailemaan.

Alunperin tämä artikkeli on julkaistu Koirapartion matkassa -lehdessä talvella 2024. 

Puhelin ja petollinen sekunti

Maanantai 27.11.2023 klo 14.18

Puhelin on nykyään monille meistä erottamaton osa arkea. Lapsille ja nuorille se on yhteys maailmaan, ystäviin ja harrastuksiin. Kuitenkin, kuten Mikon tarina osoittaa, pieni hetki huolimattomuutta voi muuttaa elämää dramaattisesti.

Tavallinen päivä, tavallinen hetki

Mikon, 11-vuotiaan pojan, koulupäivä oli ollut pitkä ja uuvuttava. Historian koe ja matematiikan läksyt olivat vieneet voimat, mutta iltapäiväkerhossa pelaaminen oli tuonut mukavaa vaihtelua päivään. Kun koulun jälkeen oli aika suunnata kotiin, Mikon puhelin piippasi. Se oli viesti parhaalta ystävältä Samilta. Mikko avasi viestin ja alkoi lukea sitä samalla, kun käveli kohti suojatietä.

Kohtalokas sekunti

Samalla hetkellä, kun Mikon silmät siirtyivät viestiin, hän lähestyi suojatietä. Hän ei nähnyt lähestyvää autoa eikä huomannut, että liikennevalot olivat punaiset. Mikko astui suojatielle ajattelematta sen enempää.

Autoilija, nuori nainen nimeltään Elina, teki kaikkensa väistääkseen Mikkoa. Vaikka hän jarrutti voimakkaasti ja yritti väistää, Mikon ja auton törmäys oli väistämätön. Mikko sinkoutui ilmaan ja iskeytyi maahan muutaman metrin päähän.

Seuraukset

Mikko vietiin sairaalaan. Hänellä oli murtumia ja mustelmia, mutta onnekseen hän selvisi ilman vakavampia vammoja. Fyysinen paraneminen vei aikaa, mutta vielä pidempään kesti toipuminen henkisesti. Törmäys oli jättänyt jälkensä Mikon mieleen.

Myös Elina, autoilija, kärsi tapahtuneesta. Vaikka hän ei ollut syyllinen onnettomuuteen, hän tunsi silti suurta syyllisyyttä ja ahdistusta. Elina kävi terapiassa käsitelläkseen tapahtunutta ja sai tukea läheisiltään.

Uusi alku

Kun Mikko palasi kouluun viikkojen sairaalassaolon ja toipilasaikansa jälkeen, hän huomasi maailman muuttuneen. Koulutoverit suhtautuivat häneen varoen, ja monet olivat selvästi vaikuttuneita siitä, mitä oli tapahtunut. Mikko huomasi olevansa paitsi onnettomuuden uhri, myös elävä esimerkki siitä, kuinka vaarallista on antaa pienen hetken huolimattomuuden määrittää koko elämäänsä.

Hän päätti käyttää kokemuksensa positiivisesti ja alkoi puhua aktiivisesti kouluissa ja yhteisötilaisuuksissa puhelinten käytöstä liikenteessä. Mikon viesti oli yksinkertainen: "Älä anna pienen hetken muuttaa elämääsi ikuisesti."

Samalla Mikko ystävystyi Elinan kanssa, autoilijan, joka oli ollut osallisena onnettomuudessa. Molemmat löysivät lohtua ja tukea toisistaan, ja he alkoivat tehdä yhteistyötä liikenneturvallisuuskampanjoissa. Elina jakoi tarinaansa kuljettajana ja korosti kuinka tärkeää on olla valppaana ja odottaa odottamattomia liikenteessä.

Lopputulema

Mikon tarina osoittaa, että vaikka elämässä voi tapahtua odottamattomia ja traagisia hetkiä, niistä voi myös nousta ja tehdä merkityksellistä muutosta ympärillään. On tärkeää opettaa lapsillemme ja nuorillemme, kuinka tärkeää on olla tietoinen ympäristöstään, ja ennen kaikkea, kuinka tärkeää on arvostaa jokaista hetkeä ja tehdä turvallisia valintoja.

Vinkkejä lapsille puhelimen käyttöön liikenteessä

1. Älä tekstaa ja kävele: vaikka kävelisitkin jalkakäytävällä, teksitiviestien kirjoittaminen tai puhelimen näytöltä lukeminen voi olla vaarallista. Etenkin risteyksissä ja suojateillä on tärkeää keskittyä ympäristöön eikä puhelimeen. 
2. Käytä kuulokkeita viisaasti: kuulokkeiden käyttö voi estää sinua kuulemasta ympäröivää liikennettä, kuten autojen ääniä tai torven soittoa. 
3. Sovellukset kiinni ylittäessäsi tietä: vaikka olisit keskellä jännittävää peliä tai chattaamassa ystäviesi kanssa, laita puhelin pois tai sovellus tauolle kun ylität tietä.
4. Hyödynnä handsfree-toimintoa pyöräillessäsi
5. Sovi säännöt vanhempiesi kanssa: keskustele vanhempiesi kanssa ja sopikaa yhdessä säännöt puhelimen käytölle liikenteessä. 
6. Vältä selfieiden ottamista tiellä
7. Opettele puhelimen hätätoiminnot: tiedä, miten voit soittaa hätänumeroon nopeasti puhelimestasi ja opettele käyttämään puhelimesi hätätoimintoja, kuten sijainnin jakamista. 
8. Käytä navigointisovelluksia turvallisesti: jos käytät puhelintasi navigointiin esim. pyöräillessäsi, varmista että olet asettanut reitin ennen matkan alkua. 
9. Älä anna puhelimen häiritä keskittymistäsi: aseta puhelin äänettömälle tai älä häiritse -tilaan, kun olet liikenteessä.

Katseet kohti rakastettua juhlaa

Torstai 2.11.2023 klo 14.18

Joulu on vuoden odotetuin juhla. Joulu saa ihmiset ympäri maailmaa pysähtymään, hiljentymään ja kokoontumaan yhteen perheidensä ja ystäviensä kanssa. Vaikka joulu on monille ensisijaisesti kristillinen juhla, sen juuret ulottuvat syvälle historiaan ja se on monissa kulttuureissa saanut erilaisia merkityksiä. Mikä tekee joulusta niin erityisen, ja miten erilaiset kulttuurit ja perinteet vaikuttavat siihen, miten juhlaa vietetään eri puolilla maailmaa?

Minulle joulu merkitsee aina pysähtymisen ja hiljentymisen aikaa. Jouluna eivät soi työpuhelimet ja ei tarvitse olla tavoitettavissa. Puhelimen voi oikeastaan jättää työpöydälle ja nauttia hiljaisuudesta. Joulu on minulle ainoa aika vuodesta, kun todella saa rauhoittua ja levätä. Käytän joulun ajan aina lepäämiseen ja keskityn vain läheisiin ihmisiin ja perheenjäseniin.

Historialliset juuret

Joulu juontaa juurensa useista eri kulttuurisista perinteistä ja uskonnoista. Ennen kuin kristinusko levisi Eurooppaan, monissa kulttuureissa juhlittiin talvipäivänseisausta – pimeimmän päivän ja valon voiton yötä yli. Esimerkiksi roomalaiset viettivät Saturnalia-juhlaa, joka oli omistettu sadonkorjuulle ja viljajumala Saturnukselle.

Kun kristinusko alkoi levitä, monet näistä vanhoista perinteistä sulautuivat kristilliseen joulujuhlaan. Joulun sanotaan juhlistavan Jeesuksen syntymää, mutta tarkkaa päivämäärää ei mainita Raamatussa. Joulukuun 25. päivän valinta Jeesuksen syntymäpäiväksi saattaa olla yritys kristillistää jo olemassa olevia perinteitä ja juhlia.

Joulu ei minulle ole koskaan ollut kovin uskonnollinen juhla. En ole joulukirkon vakiokävijä, mutta haaveena minulla on joskus osallistua jouluaaton jumalanpalvelukseen. Uskon sen olevan kaunis kokemus ja toki saattaa ensikerran jälkeen tarttua joulun perinteeksi myös minulle.

Suomalainen joulu

Suomessa joulu on vuosisatojen ajan ollut merkittävä juhla. Vanhat suomalaiset uskomukset ja perinteet ovat sekoittuneet kristinuskon tuomiin tapoihin. Esimerkiksi kodin koristelu havuilla ja kynttilöillä juontaa juurensa aikaan ennen kristinuskoa, kun uskottiin, että valo ja vihreys karkottavat pimeyden ja pahat henget.

Nykyisin suomalaisille joulu on ennen kaikkea perheen yhteinen aika. Joulupöydässä nautitaan perinteisiä herkkuja kuten kinkkua, laatikoita ja rosollia. Joululahjojen antaminen ja saaminen on monelle tärkeä osa juhlaa, mutta vielä tärkeämpää on yhdessäolo, rauhoittuminen ja kiitollisuuden tunne.

Joulu maailmalla

Vaikka joulu juhlitaan monissa maissa, sen merkitys ja tavat vaihtelevat suuresti. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa joulu on vahvasti uskonnollinen juhla, jota vietetään messuilla ja kirkollisilla seremonioilla. Toisaalla, kuten Australiassa, joulu sijoittuu keskelle kesää, jolloin juhlaan liittyy piknikejä ja rantoja.

Amerikkalaisessa kulttuurissa joulu on suuri kaupallinen juhla, joka alkaa jo marraskuun lopulla "Black Fridayn" myötä. Lahjat, koristeet ja musiikki täyttävät kodit ja kaupungit, ja monille joulu on ennen kaikkea ilon ja yhdessäolon juhla.

Syvempi merkitys

Vaikka joulu on monille ensisijaisesti iloinen ja valoisa juhla, sen taustalla on syvempiä merkityksiä. Joulu muistuttaa meitä toivosta, rakkaudesta ja hyväntekeväisyydestä. Se on aika, jolloin monet ihmiset pysähtyvät miettimään elämänsä tarkoitusta ja sitä, mitä he voivat tehdä auttaakseen muita.

Joulun sanoma hyvästä tahdosta ja rauhasta ei ole sidottu mihinkään tiettyyn uskontoon tai kulttuuriin. Se on universaali viesti, joka resonoi ihmisten sydämissä ympäri maailmaa.

Rakkaimmat joulumuistoni liittyvät lapsuuteni jouluihin, jotka ovat juurtuneet muistoihini pysyvästi. Muista selvästi jouluaton tuoksun ja äitini valmistamat jouluateriat. Läheisten muistaminen on myös kuulunut perheeni joulurituaaleihin ja käymme vuosittain haudoilla muistamassa jo poistuneita läheisiämme. Kynttilämeri hautausmaalla on kaunis ja vaikuttava näky, se on nähtävä joka vuosi.

Joulun merkitys on monimuotoinen ja monitahoinen, mutta sen ydin on yhteinen: se on aika, jolloin ihmiset kokoontuvat yhteen juhlimaan, jakamaan ja rakastamaan. Olipa kyseessä sitten uskonnollinen juhla, perheen yhteinen hetki tai mahdollisuus auttaa muita, joulu muistuttaa meitä ihmisen hyvyydestä ja siitä, että pimeimmänkin yön jälkeen valo voittaa aina.

Jokainen meistä voi löytää joulusta oman merkityksensä ja tehdä siitä juhlan, joka heijastaa omia arvojamme ja perinteitämme. Mutta ennen kaikkea joulu muistuttaa meitä siitä, että yhdessä olemme vahvempia ja että rakkaus ja ystävyys ovat elämän suurimpia lahjoja.

Tähän on hyvä päättää tämän kertainen blogi kirjoitukseni. Toivotan kaikille lukijoille rauhallista ja mukavaa joulua!